Kaikki artikkelit
Oikeus ei pitänyt Spencer Eldenin syytöksiä uskottavana.
Musiikki
noin vuosi sitten
Elokuva pitää tiukasti otteessaan koko kahden tunnin ajan, mutta ei tarjoa tarinalle juuri mitään uutta.
Viihde
noin vuosi sitten
Stewartin viimeisin roolityö nähdään Suomessa valkokankailla joulukuussa.
Viihde
noin vuosi sitten
Kristen Stewart nähdään prinsessa Dianan roolissa uutuuselokuvassa Spencer.
Viihde
noin vuosi sitten
Nevermind-albumin kannessa nähdään alaston vauva uima-altaassa. Kanteen kuvattu Spencer Elden on haastanut Nirvanan oikeuteen albumin vuoksi ja vaatinut kuvan sensuroimista. Nyt Nirvana-rumpali Dave Grohl kommentoi kohua Vulturen haastattelussa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Kansikuvassa vauvana nähtävä Spencer Elden on haastanut yhtyeen elossa olevat jäsenet oikeuteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsipornon levittämisestä.
Musiikki
noin vuosi sitten
Kristen Stewartin mielestä The Crown -sarjassa prinsessa Dianaa esittänyt Emma Corrin teki hienon roolisuorituksen.
Viihde
noin vuosi sitten
Simppeli nappimekko on nyt ajankohtainen, mutta uskomme sen kestävän aikaa.
Muoti ja kauneus
noin vuosi sitten
Vauvana kanteen kuvattu Spencer Elden haastoi aiemmin bändin oikeuteen ja kokee tulleensa hyväksikäytetyksi.
Musiikki
noin vuosi sitten
Elokuva saa ensi-iltansa 5. marraskuuta.
Viihde
noin vuosi sitten
Näyttelijä kommentoi nasevasti Britney Spearsin ja Sam Asgharin kihlausuutista.
Viihde
noin vuosi sitten
Oscar-palkittu näyttelijä Octavia Spencer kommentoi Britney Spearsin ja Sam Asgharin ilouutista persoonallisella tyylillä.
Viihde
noin vuosi sitten
Elokuva kertoo tarinan edesmenneestä prinsessa Dianasta.
Viihde
noin vuosi sitten
Klassikoksi muodostunut Nevermind-albumi julkaistiin vuonna 1991.
Musiikki
noin vuosi sitten
Prinsessa Dianan elämästä kertovan Spencer-elokuvan julkaisupäivä on tiedossa.
Viihde
noin vuosi sitten
Kristen Stewart tähdittää Spencer-elokuvaa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten