Kuva: AOP

Yli 1000 tunnin työ - mielenkiintoiset faktat Spencer-elokuvassa nähtävästä iltapuvusta

05.09.2021 20:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Elokuva kertoo tarinan edesmenneestä prinsessa Dianasta.

Kristen Stewartin, 31, tähdittämä Spencer-elokuva kertoo jokaiselle tutusta, edesmenneestä prinsessa Dianasta. Elokuvan on ohjannut Pablo Larraín ja sen on määrä saada ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla.

Hiljattain elokuvan mainosjuliste sai somessa aikaan kuhinaa, monestakin syystä. Yksi huomiota kiinnittävä seikka oli julisteessa nähty iltapuku, josta on nyt paljastettu mielenkiintoisia faktoja.

Glamour-julkaisun mukaan kyseessä on uudelleenversiointi Channelin vuonna 1988 julkaistusta iltapuvusta, joka nähtiin kevät-kesämallistossa. 

Kyseessä on beige organsapuku. Se on koristeltu kultaisilla paljeteilla, jotka muodostavat kukkakuvioita. Helma on muhkea ja kokonaisuutta voikin kuvailla parhaiten sanalla näyttävä.

Lopputuloksen eteen on nähty hurja määrä vaivaa. Voguen mukaan iltapuvun tekemiseen meni tietojen mukaan kaikkiaan yli tuhat työtuntia. Työtä teki kaikkiaan viisi ompelijaa. Suurimman ajan vei kirjonta, johon käytettiin tietojen mukaan noin 700 työtuntia. 

Kuvan iltapuvusta näet alta tai täältä.

Elokuvan trailerin pääset sen sijaan näkemään alta.

Lue myös: Mielenkiintoiset faktat prinsessa Dianan hääpuvusta julki

Lue myös: Prinsessa Diana suunnitteli uraa Hollywoodissa - halusi ottaa Harryn ja Williamin mukaan

Lähde: Glamour

Kilpailut

Uusimmat