Etsi
Vaikka talvella yksin nukkuminen saattaa tuntua ikävältä, kesäisin se on vain hyvä asia.
Ihan kaikkea ei suhteessa kannata ottaa annettuna.
Peloille ei kannata antaa liikaa valtaa, sillä ne voivat pilata hyvänkin suhteen.
Pettämisen jälkeen luottamuksen kasvattaminen takaisin on usein vaikeaa. Ensimmäinen kerta sängyssä tapahtuneen jälkeen voikin olla oikea tunteiden sekamelska.
Rakkaus on pieniä tekoja.
Kourtney Kardashian on joutunut ympärillään vellovien suhdespekulaatioiden lisäksi myös raskaushuhujen keskelle.
Hyvä suhde koostuu monenlaisista osatekijöistä.
Joskus sattaa käydä niin, että vain suhteen toinen osapuoli on tosissaan.
Mies osaa ottaa vastuun teoistaan ja seisoo myös kumppaninsa tukena.
Hyvässä suhteessa kannattaa pitää huolta myös omasta hyvinvoinnistaan.