Kaikki artikkelit

Toiset antavat Hollywood-tyylisiä antaumuksellisia suudelmia, toiset taas leikittelevän flirttailevia suukkoja.
Hyvä suudelma on intohimoinen, mutta ei kovinkaan pitkä.
Hyvässä suudelmassa myös tunteet ovat pelissä.
Romanttisen suudelman idean uskotaan syntyneen muinaisessa Intiassa.
Hiuksilla leikittely ja rintakehän kosketteleminen suudelman aikana on useiden miesten mieleen.
Suudellessa ei kannata aloittaa liian rajusti eikä purra toisen huulta kysymättä.
Tiisu-yhtyeen solisti Henrik Illikainen teki Pusuttelemaan -kappaleen omien nuoruuden kokemustensa perusteella.
Suutelemisella on myös muita vaikutuksia.
Sen lisäksi, että suuteleminen on kivaa, pussaillessa myös kalorit kuluvat ja se tekee hyvää hampaillesi. 
Jotta jäisit pysyvästi seuralaisesi mieleen treffi-iltanne jälkeen, on sinun parasta osata käyttää huuliasi paremmin kuin kukaan muu.
Kansainvälinen tutkimus selvitti, miten eri kulttuureissa suhtaudutaan romanttiseen ja seksuaaliseen suutelemiseen. Yllättävän monessa maassa pusuja pidettiin ikävänä asiana.
Intohimoiset suudelmat pitävät suhteessa kipinää yllä.  
Ranskalainen suutelu koostuu sarjasta lyhyempiä suudelmia ja kielellä höystettyjä pussailusessioita varten on nyt koottu käytännöllisiä vinkkejä.
Suuteleminen on kivaa, mutta myös terveellistä. 
Suutelemisen perimmäinen syy on vaivannut tutkijoita vuosikausia. Nyt olemme saaneet vastauksen tähän kauan vaivanneeseen kysymykseen.
Suuteleminen ei ole vaikeaa, mutta silti jotkut ovat parempia suutelijoita kuin toiset. Amerikkalainen parisuhdesivusto listasi kuusi yksinkertaista ohjetta, joita noudattamalla jokainen voi oppia paremmaksi suutelijaksi.