Etsi
Hanksilla oli ehdotus, jonka avulla Butler voisi päästää irti Elvis-roolistaan.
Hanks on kirjottanut ensimmäisen kirjansa, The Making of Another Major Motion Picture Masterpiece, jossa hän kertoo elokuvien teosta.
Näyttelijä Tom Hanks sai Harvardin yliopistolta tunnustuksen ennen astumistaan puhujankorokkeelle.
Tom Hanks sai kaksi Razzie-palkintoehdokkuutta.
Tom Hanks nähdään A Man Called Otto -elokuvan pääosassa. Elokuva saa Suomen ensi-iltansa tammikuussa.
Tom Hanks ei usko, että nykyaikana ihmiset hyväksyisivät, että hetero näyttelisi homoseksuaalia.
Näyttelijä raivostui innokkaalle fanijoukolle, jotka saivat hänen vaimonsa lähes kaatumaan.
Seuraavaksi Hanks tähdittää Elviksestä kertovaa elokuvaa.
Disney on elävöittänyt aiemminkin klassikkoelokuviaan valkokankaille. Hanksin lisäksi elokuvassa nähdään liuta muita kokeneita näyttelijöitä.