Etsi
Mediassa ihastellaan 16-vuotiaan pojan treenihaastetta ja ennen kaikkea sen tuloksia, jotka osoittavat, millaista kehitystä voikaan tapahtua, kun niin vain päättää.
Treenaaminen ei ainoastaan kaunista ja tee oloa itsevarmaksi: Painojen nostaminen ja pururadalla hikoilu tekevät sinusta myös tehokkaan työntekijän ja nopean oppijan.
Asiantuntijoiden mukaan kyseisessä juomassa on kaikki ravintoaineet, mitä keho tarvitsee palautuakseen.
Vieläkö on pitkä matka? Tämä lienee yksi yleisimmistä ajatuksista juoksulenkin aikana. Myös monia muita ajatuksia risteilee päässä treenin lomassa.
Monet ovat jo alkaneet taistelunsa päästäkseen kesäkuntoon. Oman tavoitepainon saavuttaminen on monesti vain ihmisestä itsestään kiinni.
Treenaamisen aikana haukottelu ei välttämättä johdu väsymyksestä tai tylsyydestä. Runsaaseen haukotteluun voi olla tarvis kiinnittää myös tarkempaa huomiota.
Kiertoreittien seuraaminen ei välttämättä tuo haluttuja tuloksia treenaajalle. Kuntoillessa sekä turvallisuus että viisaus ovat tärkeitä.
Tuoreiden tutkimustulosten mukaan seurustelevien kannattaa miettiä muutaman kerran ennen kuin palkkaa kovaan hintaan itsellensä kuntovalmentajan.
Fitness-valmentaja Jutta Gustafsberg neuvoo unohtamaan nopeita tuloksia lupaavat pikadieetit.
Flunssakaudella moni pohtii, kannattaako lähteä treenaamaan kipeällä kurkulla vai skipata liikkuminen kokonaan muutaman päivän ajaksi.