Kuva: Shutterstock

Yle paljasti ketjuliikkeen työolot Suomessa: "Perustuu vähättelyyn ja suoranaiseen uhkailuun"

18.12.2023 22:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Useat eri työntekijät raportoivat kohtaamastaan epäasiallisesta kohtelusta sekä kohtuuttomasta työmäärästä.

Ylen tuoreen selvityksen mukaan ketjuvaateliike Zaran työoloissa on Suomessa monta vaiettua ongelmakohtaa.

Artikkelissa on haastateltu useita Zarassa työskenteleviä tai työskennelleitä henkilöitä, joiden kertomassa toistuu epäasiallinen kohtelu, vihamielinen johtamistapa sekä loputtomat sairaslomat, joita työntekijät joutuvat lähes poikkeuksetta ottamaan.

Zara on alkujaan espanjalainen yritys, jonka omistaa suurempi emoyhtiö Inditex. Työntekijät kuitenkin ilmaisivat, että Suomen tason johtajatkaan eivät herätä heissä luottamuksen tunnetta eivätkä johtajat olet heidän puolellaan, kuten käy ilmi yrityksen työhyvinvointikyselystä. Useat raportoivat myös muun muassa myymälöissä vierailevista kansainvälisen tason johtajista, joilla on myymälästä aina yksinomaan kriittistä sanottavaa, joka lisäksi esitetään asiattomasti. Ylen juttua varten haastattelema työntekijä Syksy kertoo, että yleensä johtajien vierailut päättyvät siihen, että työntekijöitä itketetään.

"He tulevat tänne muutamaksi päiväksi tai viikoksi raivoamaan, kuinka myymälä on sotkuinen ja varasto epäsiisti. Palaute on aina lyttäävää. Visiitit päättyvät yleensä siihen, että yksi jos toinenkin itkee."

Työntekijät kritisoivat rajusti myös työmäärää, joka liikkeissä yksittäiselle työntekijälle lankeaa. Työmäärä on työntekijöiden mukaan niin kohtuuton, että on enemmän sääntö kuin poikkeus jäädä toisinaan sairaslomalle uupumuksen vuoksi. Tämä puolestaan pahentaa yhä työssä olevien tilannetta, sillä saikuttajien työtaakka lakoaa jäljelle jääneiden niskaan. 

"On jatkuvasti käsittämätön stressi päällä myös vapaa-ajalla. Siitä seuraa psykosomaattisia oireita, kuten vatsakipuja ja unettomuutta. Meidän organisaatiossa voi laskea yhden käden sormilla päälliköt, jotka eivät ole olleet stressilomalla", kommentoi entinen osastopäällikkö, Ylen haastattelema Aalto.

Kun liian pienellä henkilöstömäärällä pyritään hoitamaan kohtuutonta työmäärää, ei kaikkea mitenkään ehdi saada tehdyksi. Tekemättömistä töistä johto saattaa jopa pelotella, uhkailla tai kirjoittaa varoituksia. 

"Jos sitä tai tätä ei hoideta, tulee seurauksia. Zaran johtamiskulttuuri perustuu vähättelyyn ja suoranaiseen uhkailuun", Aalto jatkaa.

Zarassa on vieraillut myös Aluehallintavirasto (Avi) tekemässä tilanteesta oman arvionsa, jonka Yle on nähnyt. Avi toteaa muun muassa, että työpaikassa esiintyy psykososiaalisia kuormitustekijöitä, joiden torjumiseksi työpaikka ei ole tehnyt riittävästi toimia. Liikkeissä on ilmennyt myös lainvastaisia puutteita ja avi pitää esimerkiksi esihenkilöiden työmäärää ja vastuuta liian suurena. Avi on tekemässä ensi vuonna seurantatarkastuksia, mikä tarkoittaa, että puutteet ovat olleet huomattavia, kommentoi Ylelle Etelä-Suomen Aluehallintoviraston työsuojelun yksikön päällikkö Päivi Laakso 

Liian raskas työtaakka näyttää olevan yrityksessä suurempi kuin vain yksittäisiä henkilöitä koskeva ongelma, sillä Terveystalon tekemän työterveyskyselyn mukaan 95 prosenttia vastaajista piti työmäärää kohtuuttomana. 

Suomessa Zaralla on liikkeitä Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Turussa. 

Lue myös: Yle: Suositun kahvilaketju Espresso Housen karmea totuus - ruskeaa hanavettä ja hengenvaarallisia kuljetuksia

Lue myös: Miltä kuulostaisi nelipäiväinen työviikko? Siitä saatetaan pian keskustella

Lue myös: Lähiaikaan paluuta odotettiin, mutta nyt se voikin uuvuttaa - psykologi kertoo, miten väsymyksen voittaisi

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat