Kaikki artikkelit

Listaus on levinnyt muun muassa Twitterissä.
Tumma kaunotar kääntää varmasti katseita.
Dokumentti julkaistiin vuonna 2018.
Listalla kerrotaan muun muassa se, mikä on miehen lempiolut.
Näyttelijäkaunotar aloitti uuden tyttöystävän etsinnän sosiaalisesta mediasta, erottuaan YouTubettaja Tana Mongeausta.
Laatikossa oli muun muassa leikattuja kynsiä, hiuksia ja paljon pahempia asioita. Mies aneli apua keskustelupalstalta.
28-vuotias mies haki apua yhteisöpalvelu Redditistä todella erikoiseen ongelmaan.
Muun muassa hyväsydämisyys, älykkyys ja seikkailunhalu ovat asioita, joita miehet toivovat kumppaniltaan.
Erityisen tärkeänä miehet pitävät sitä, että kumppani saa heistä esiin paremman ihmisen.
Yleensä päätökset tapailun jatkumisesta tehdään ensimmäisen kuukauden aikana. Myös ensimmäinen seksikerta voi olla ratkaiseva tekijä.
Laulaja Kasmir nauttii kesän aikana juuri sopivasta määrästä keikkoja, sekä laatuajasta perheen kanssa.
Alexis Semmel piirsi tyttöystävästään kuvan, jonka hän laittoi romanttisesti riipuksen sisään.
Kiinnostus vakoilla kumppanin entisiä heiloja sosiaalisessa mediassa voi olla suuri. Ikävään päänvaivaan leviää nyt yksinkertaiset toimintaohjeet, jotka voivat helpottaa oloasi.
20-vuotias poika sai Vuoden poikaystävä -tittelin Twitterissä, kun hän antoi kengät tyttöystävälleen ja käytti itse naisten sandaaleita.
Tulevaisuus näyttää valoisalta, ainakin yksinäisille. Tällainen virtuaalinen hologrammityttöystävä voi olla arkipäivää.
Padma Patil muistetaan Harry Potter -kirjoista elokuvista varsinkin Ron Weaslyn tanssiparina heidän neljäntenä kouluvuonnaan. Nykyisin Padma Patilia näytellyt Afshan Azad on uskomaton ilmestys.