Kuva: Shutterstock

Mies ihmetteli, miksi häneltä hävisi sukkia - tyttöystävän oksettava vessatapa paljastui

04.03.2019 21:45 - Katariina Auvinen

28-vuotias mies haki apua yhteisöpalvelu Redditistä todella erikoiseen ongelmaan.

Yhteenmuutto on yksi askel parisuhteen etenemisessä. Kun muutetaan saman katon alle, jotkut toisen tavat saattavat tulla pienoisena yllätyksenä puolisolle. Näin kävi eräälle miehelle, joka ihmetteli sitä, miksi hänen sukkansa tuntuivat katoavan kuin tuhka tuuleen. 28-vuotias mies haki apua ongelmaansa yhteisöpalvelu Redditistä. 

Mies ja hänen tyttöystävänsä olivat asuneet muutaman kuukauden yhdessä, jonka aikana miehen sukat tuntuivat katoavan kokonaan. Hän ei löytänyt niitä likapyykkikorista, mutta sen sijaan joskus hän näki roskakorissa vilaukselta sukkia, jotka tuntuivat olevan sotkeutuneena ulosteeseen. 

Pariskunnalla ei ollut pieniä lapsia tai lemmikkejä, jotka voisivat edes jollain tavalla selittää asiaa, joten mies päätti kysyä asiastaan tyttöystävältään. Tyttöystävä järkyttyi ja oli todella nolona, mutta hän paljasti miehelleen, että käyttää omia sekä puolisonsa sukkia pyyhkiäkseen takapuolensa niihin vessaistunnon päätteeksi. 

Nainen selitti asiaa sillä, että hän on bakteerikammoinen ja pelkää, että vessapaperi rikkoutuu, jolloin hänen kätensä saattaisivat sotkeutua ulosteeseen. Näin ollen hän on käyttänyt jo pidemmän aikaa omia sukkiaan pyyhkimiseen. 

"Hän käyttää sukkia, koska ne peittävät hänen koko kätensä, eikä kädet näin ollen sotkeennu eritteisiin." 

Naisen mukaan hän heitti jotkut pahiten sotkeutuneet sukat pois, mutta pesi pesukoneessa muut sukat normaalisti. Mies oli ihmetellyt, että nainen halusi aina pestä pyykit, eikä antanut hänen auttaa tässä kotityössä. 

Asian selvittyä, mies oli todella sokissa kuulemastaan. Hän haki apua yhteisöpalvelusta, joka aiheutti keskustelupalstalla todella kiivasta sananvaihtoa. Monen mielestä asia on todella ällöttävä ja miehen pitää todellakin pyytää tyttöystäväänsä lopettamaan moinen. Yli 5000 ihmistä on kommentoinut asiaa. 

"Sinun täytyy suostutella tyttöystäväsi terapiaan." 

"Hän todellakin tarvitsee terapiaa, tuo menee jo todella yli." 

Lue myös: Miehet paljastavat: Mitä teen ollakseni hyvä ja rakastava poikaystävä

Lue myös: Parrakkaat miehet ovat parempia puolisoita, ainakin naisten mielestä - katso miksi

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat