Etsi
Personal trainer oli nopeasti muistuttanut, että ei pyydä asiakkailta alusvaatekuvia itselleen.
Toistomäärien lisäksi tulisi muistaa kiinnittää huomiota myös treenin laatuun.
Lyhyetkin treenit säännöllisesti tehtynä takaavat tuloksia.
Aika jonka sain keräsi hiljaisena elokuvateatteriviikonloppuna melkein 10 000 katsojaa.
Tytön vanhempi ylisti valmentajan nopeaa toimintaa.
Valmentaja julkaistiin vuonna 2018.
Valmentaja-elokuva ei kerännyt elokuvateatteriin suuria massoja ensi-illan jälkeen. Ohjaaja Temonen tietää, että luvut eivät ole poikkeuksellisen huonoja.
Elokuva saa ensi-iltansa lokakuussa.
Elokuva tulee ensi-iltaan 17. lokakuuta.
Valmentaja-elokuvan ohjaa Wirtasen entinen bändikaveri Tuukka Temonen.