Kuva: AOP

Van Halen -legenda David Lee Rothin eläköitymiskeikat peruttiin

06.01.2022 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

David Lee Roth ilmoitti viime syksynä, että aikoo eläköityä Las Vegasin keikkojen jälkeen.

Van Halen -yhtyeen legendaarinen laulaja David Lee Roth, 67, ilmoitti viime syksynä jäävänsä eläkkeelle.

-  Aion eläköityä. Tämä on ainoa ja virallinen ilmoitus asiasta, joten saitte uutisen ja levittäkää sitä nyt maailmalle, laulaja kertoi Las Vegas Review Journal -julkaisulle.

David Lee Rothin piti esiintyä soolokeikoilla Las Vegasissa tämän vuoden alussa ja kyseessä olisivat olleet herran viimeiset konsertit.

Nyt kuitenkin Blabbermouth-sivusto uutisoi, että laulajan viimeiset keikat on peruttu. Syyksi ilmoitetaan huonontunut koronatilanne, joka ei mahdollista konserttien turvallista järjestämistä.Useat esityksistä ehtivät olla jo loppuunmyytyjä.

Vielä ei tiedetä, saadaanko keikoille uusia päivämääriä.

Van Halen on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä rock-yhtyeistä. Bändi tunnetaan muun muassa kappaleista Ain’t Talkin’ ’Bout Love, Panama, Dreams,  Hot for Teacher ja Jump.

David Lee Roth on tehnyt myös menestyksekkään soolouran.

Lue myös: Ennustiko Van Halen -laulaja David Lee Roth eläköitymisensä? Fanit tekivät erikoisen huomion

Lue myös: Halusiko Eddie Van Halen liittyä Kiss-yhtyeeseen? - "En ole koskaan kuullut tuollaisesta"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat