Kaikki artikkelit

72 prosenttia sinkuista kertoivat, että ovat valmiita antamaan joustovaraa romanttiselle kumppanilleen, mikäli poliittiset näkemykset eivät kohtaa.
Katsekontakti, avoimuus ja oikein asetellut kysymykset lisäävät viehätysvoimaasi välittömästi.
Johonkin tehoaa paremmin tyylikkäästi pukeutunut mies kuin timmit vatsalihakset.
Naiset paljastivat, ettei liika partavesi tai varoillaan kehuskelu toimi. Miehet taas kertoivat, että ulkonäöstä valittaminen sekä tyhmän esittäminen on epäviehättävää.
Tutkimuksesta kertoo muun muassa Independent-lehti.
Viehätysvoima rakentuu paitsi ulkoisista, myös sisäisistä asioista. Nainen saattaa herättää ihastuksen tunteita miehessä luonteenpiirteidensä ansiosta.
Nettisivulla julkaistun kyselyn vastaukset yllättivät.
Tiede voi auttaa meitä hyvinkin paljon deittailussa.
Mies, joka luulee olevansa Suomen kuumin, on luultavasti kaikkea muuta naisten silmissä.
Pelkällä komeudella tai kauneudella ei pitkälle pötkitä. On kuitenkin helppoja, toimivaksi todistettuja keinoja näyttää viehättävämmältä treffikumppanin silmissä.