Kaikki artikkelit

Linnamäellä on perinteisesti mahdollista nauttia Vuoristoradan kyydistä maksutta heinäkuun 13. päivä, jolloin vietetään klassikkolaitteen syntymäpäivää.
Uutuuslaite otettiin käyttöön tänään.
Lyla ei aivan tiennyt, mihin ryhtyi, kun sai äitinsä suostuteltua kanssaan vuoristorataan. Nettikansan huviksi äiti kuvasi videolle Lylan kokemuksen.
Vuoristorata kulkee jopa 180 kilometrin tuntivauhtia.
Huvipuiston edustajan mukaan tilanteessa ajateltiin naisen turvallisuutta.
Isän ja pojan yhteinen huvipuistoretki sai pelottavan käänteen, kun pojan turvavyö hajosi kesken matkan.
Huvipuisto joutui taipumaan lähialueen asukkaiden tahtoon ja rajoittamaan puistosta kuuluvaa meteliä.
Ohioon ollaan avaamassa vuoristorataa, joka ei jätä ketään kylmäksi. Rata tulee hurjuudessaan rikkomaan maailmanennätyksiä.
Yhdysvalloissa suunnitellaan tällä hetkellä huvipuistolaitetta, jonka kyytiin uskaltavat vain rohkeimmat.
Vuoristorata-ajelu on aina huikea kokemus. Vielä huikeampaa se on silloin, jos sen kokee ensimmäistä kertaa vasta vanhoilla päivillä.
Näyttää siltä, ettei Suomesta löytyvillä vuoristoradoilla ole mitään asiaa tälle listalle.
Youtubeen pari päivää sitten ladattu vuoristoratavideo on noussut muutamassa päivässä melkoiseksi hitiksi.
Vuoristoradan korkeimmassa alamäessä tai karmivimmassa mutkassa tosikonkin naamat vääntyvät irveeseen. Tässä muutamia hauskimpia ilmeitä, jotka matkustajien kasvoilta on ikuistettu.
Arabiemiirikunnissa sijaitsevaan Abu Dhabiin ollaan rakentamassa erittäin hienoa ja upeaa vuoristorataa. Vuoristoradan huippunopeudes on päätä huimaava.