Kuva: AOP

Willow Smith puhuu vihdoin isänsä Oscar-kohusta: "Perheemme ihmisyyttä ei aina hyväksytä"

08.08.2022 17:15 - Iiro Myllymäki

Willow Smith on puhunut isänsä Will Smithin Oscar-lyönnistä ja sen aiheuttamista reaktioista.

Willow Smith, 21, on puhunut ensimmäistä kertaa isänsä Will Smithin, 53, Oscar-gaalakohusta. Maaliskuisen Oscar-gaalan kohauttanein hetki nähtiin, kun Will Smith meni läimäyttämään palkintoa jakanutta Chris Rockia, 57, tämän vitsailtua Smithin vaimon Jada Pinkett Smithin, 50, kustannuksella. Rock heitti vitsin Jada Pinkett Smithin siilitukasta. Myöhemmin koomikko on selittänyt, ettei tiennyt Pinkett Smithin kärsivän alopeciasta, joka aiheuttaa hiustenlähtöä.

Läimäytys nousi valtavaksi puheenaiheeksi. (kuva: AOP)

Muusikkona tunnettu Willow Smith on puhunut läimäytyksen aiheuttamasta reaktiosta Billboardin haastattelussa. Willow kertoo, että välikohtauksesta seurannut mediamyllerrys ei vaikuttanut hänen luovuuteensa tai hätkähdyttänyt häntä yhtä paljon kuin hänen omat mielensisäiset demoninsa.

- Näen perheeni inhimillisenä, ja rakastan heitä ja hyväksyn heidät kaikessa heidän ihmisyydessään. Koska olemme tällaisessa asemassa, ihmisyyttämme ei aina hyväksytä. Meidän odotetaan käyttäytyvän tavalla, joka ei edistä terveellistä ihmiselämää tai rehellisyyttä, Willow sanoo.

Will Smith on pyytänyt lyömistään anteeksi. Ensin Smith julkaisi tekstin Instagramissa pian tapahtuman jälkeen. Heinäkuun lopussa Smith julkaisi anteeksipyyntövideon sosiaalisessa mediassa.

- Olen yrittänyt tavoittaa Chrisin, mutta olen saanut viestiä, että hän ei ole valmis puhumaan ja että hän ottaa minuun yhteyttä, kun on valmis. Haluan pyytää sinulta anteeksi, Chris. Käytökseni ei ollut hyväksyttävää, Smith sanoi.

Smith sai Oscar-lyönnin seurauksena kymmenen vuoden porttikiellon Oscar-gaalaan. Smith on myös eronnut Oscar-palkinnot jakavasta elokuva-akatemiasta. Tämä tarkoittaa sitä, että Smith ei enää pääse äänestämään Oscar-palkintojen saajista. Hän voi vetäytymisestään ja porttikiellostaan huolimatta olla ehdolla gaalassa ja saada palkintoja.

Lue myös: Chris Rock kommentoi Oscar-gaalassa tapahtunutta lyöntiä - "Se sattui"

Lue myös: Jada Pinkett Smith toivoo, että Will Smith ja Chris Rock pääsevät sopuun: "Tarvitsemme toisiamme"

Lähteet: Metro, Billboard, People, CNN

Kilpailut

Uusimmat