Etsi
Oppilas yllätti koulutoverinsa yli tuhannella origamilla ystävänpäivänä.
Yleensä oppilaat antava opettajilleen vain päänsärkyä, mutta nämä oppilaat antoivat maailman siisteimmän lahjan omalle opettajalleen.
Twitterissä jaettuja kuvia on uudelleen jaettu jo tuhansia kertoja.
Varoitus! Jutussa nähtävää videota varten on hyvä varata nenäliinoja hillittömän itkun varalta.
Tähti järjesti tempauksen hyvän asian puolesta, sillä hän on mukana virallista AIDS-päivää varten kehitetyssä kampanjassa.
Fanit kerääntyivät tähden auton ympärille AMA-gaalan jälkeen, ojentaen kukkia ja laulaen toivosta.
Perheenäiti yllättyi viikonloppuostoksia tehdessään.
Emma Bunton saapui paikalle kukkien ja kakun kera.
Tähti ennätti ottaa rennosti esitystensä välillä.
Video on hyvä muistutus siitä, että aivan pienet ja tavalliset asiat voivat olla niitä parhaita ja suurimpia.