Etsi
Iskelmän Aamuklubin juontajat yllättivät alastarolaisen pojan täysin hankkimalla tälle pyörän.
Kun suhde toimii, uskaltaa toisen edessä olla täysin oma itsensä.
Koko yllätys tallentui videolle.
Lukuisat punaiset sydämet yleisössä yllättivät laulajan Love My Life -kappaleen aikana.
Idea oli miltei sama kuin yllätyssyntymäpäivillä, mutta tämä nainen astui tietämättään ovesta omiin hääjuhliinsa puolisonsa saattelemana.
Joskus kaikki yllätykset eivät ole niin mielekkäitä, varsinkin jos ne tuodaan eteen monta kertaa.
Kaupan työntekijät koittivat etsiä viestin jättänyttä poikaa.
Johnny Crownin isä kuoli vain kaksi kuukautta ennen poikansa 16-vuotissyntymäpäiviä.
Naisen ostaman käsilaukun vuoren sisältä löytyi vähintäänkin hämmentävä yllätys.
Paketti oli näpäytys epäsiistille pojalle.