Etsi
Pariisin tapahtumat ovat saaneet lukuisat yhtyeet perumaan joko yksittäisiä keikkojaan tai kiertueita.
Eevi Teittinen, 26, elää unelmaansa bikini fitness -kisaajana – vaikka toisinaan se vaatiikin hänen muusikkopuolisoltaan paljon joustoa ja Eeviltä vihaviestien käsittelyä.
Jos haluat saada naisen itsellesi, kannattaa apua hakea keittiön puolelta.
Poptähti on nähty kävelevän käsikkäin komean myyntijohtajan kanssa.
Sekä ensimmäiset treffit että työhaastattelu ovat usein stressaavia ja kiusallisiakin tilanteita. Hyvä valmistautuminen tuottaa parhaan mahdollisen tuloksen.
Mr. Bean -näyttelijä ehti olla naimisissa yli 24 vuotta.
Yhdistelmähormoniehkäisyllä tiedetään olevan monia terveyshyötyjä. Hormonaalisessa ehkäisyssä on kuitenkin kyse lääkkeestä, eikä se välttämättä aina sovi kaikille.
Näyttää siltä, että asunnon pienimmässä huoneessa on hyvä suorittaa joogaharjoitteensa. Kylpyjooga on uusin joogatrendi, jossa samalla puhdistaudutaan ja pidetään kunnosta huolta.
Pitkät, pimeät päivät voivat kuitenkin osalle ihmisistä aiheuttaa surullisuutta, ahdistuneisuutta ja jopa arvottomuuden tunnetta.
Sillä, minä vuodenaikana synnyit, voi olla merkitystä esimerkiksi vastustuskykysi vahvuuden kanssa.