Etsi
Pitkän parisuhteen jälkeen mikään ei enää ole mustavalkoista. Pettämisen paljastuessa aina ei välttämättä ole oikea ratkaisu nostaa heti kytkintä.
Tuore tutkimustulos on täysin ristiriidassa aiempien teorioiden kanssa. Nyt miehet haluavatkin laihan naisen, koska hoikkuus kielii nuoruudesta.
Ei ihan heti tulisi mieleen tunkea pikkurilliä suuhun, jotta nenän tukkoisuus häviäisi.
Omaa parisuhdetta ja sen toimivuutta kannattaa miettiä seuraavien kohtien kautta. Elätkö oikeasti toimivassa suhteessa?
Juoksijan polvi -vaivakin saattaa lähteä sillä, että vähennät korkokengillä kävelyä.
Tiuhaan tahtiin keikkaileva Petri Nygård teki rakkauslaulun omalla tyylillään.
Tiedemiehetkin ovat lumoutuneita koiran taidoista.
Lucy Liu sai lapsen sijaisäidin avulla.
Oletko ylläpitäjä, kysyjä, pakottaja vai kapinoija? Luonteesi saattaa vaikuttaa merkittävästikin laihduttamisen onnistumiseen.
Yksityisetsivän mukaan 80 prosenttia työajasta on sitä, että etsivä istuu autossa ja odottaa.