Etsi
Oikeudenkäynti entisen pariskunnan välillä on jatkunut eilen maanantaina. Oikeussalissa puitiin muun muassa sitä, miksei Johnny Depp ole katsonut entistä puolisoaan päin.
Machine Gun Kellyn kynnet on kuorrutettu timantein, jotka tullaan kierrättämään hyväntekeväisyyteen.
Seuraavaksi kuullaan Heardin todistajia. Oikeudenkäynnin on määrä tulla päätökseensä toukokuun lopulla.
Tosi-tv-tähden ja muusikon kerrotaan viimein virallistaneen avioliittonsa. Pariskunta avioitui epävirallisesti jo kuukausi sitten.
Pop-tähti kertoi raskaudestaan yhdessä puolisonsa kanssa viime kuussa.
Artistin Astroworld-konsertti päättyi viime syksynä tragediaan, jonka seurauksena 10 ihmistä sai surmansa ja yli 300 loukkaantui.
Kuudennesta Scream-elokuvasta tihkuu lisätietoa pienissä osissa. Frendit-sarjasta tuttu näyttelijä kertoo tuntojaan tulevan elokuvan käsikirjoituksesta.
Tosi-tv-tähti ei lähipiirin mukaan aio enää kantaa lasta, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta perheenlisäyksestä.
Näyttelijä Johnny Depp on ollut median keskipisteenä käynnissä olevan kunnianloukkausoikeudenkäynnin vuoksi. Hänen kerrotaan käyttävän viikon mittaisen tauon voimien keräämiseen.
Chris Appletonin mukaan hiusten värjääminen vaatii suunnitelmallisuutta. Väriä ei pidä vain levittää päähänsä ja toivoa parasta.