Kuva: AOP / EPA

Johnny Depp kerää voimia piilossa mediamyllytykseltä - 'Hän nauttii voidessaan kulkea tunnistamattomana'

14.05.2022 12:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Näyttelijä Johnny Depp on ollut median keskipisteenä käynnissä olevan kunnianloukkausoikeudenkäynnin vuoksi. Hänen kerrotaan käyttävän viikon mittaisen tauon voimien keräämiseen.

Näyttelijä Johnny Depp, 58, käy paraikaa oikeustaistelua entistä puolisoaan, näyttelijä Amber Heardia, 36, vastaan. Kaksikon välinen oikeudenkäynti on tällä hetkellä viikon mittaisella tauolla, ja Deppin kerrotaan lähteneen lomalle tauon ajaksi.

Viihdesivusto Hollywood Lifen mukaan Depp on suunnannut Iso-Britanniaan.

- Johnny päätti palata Iso-Britanniaan siksi aikaa, kun oikeudenkäynti on tauolla. Se on tehnyt Johnnylle todella hyvää, koska hän on saanut olla rauhassa kaikelta tapauksen ympärillä vellovalta mediahuomiolta. Johnny arvostaa sitä, että hän voi kulkea kaduilla tunnistamattomana ja rauhassa. Hän käyttääkin viikon kerätäkseen voimia oikeudenkäynnin seuraavaa vaihetta varten, Deppin lähipiiriin kuuluva lähde kertoo julkaisulle.

- Musiikki on ollut aina Johnnylle terapiaa, joten hän onkin pitänyt muutamat jammailusessiot yhdessä ystäviensä kanssa, mukaan lukien Jeff Beck, 77, joka on yksi hänen läheisimmistä ystävistään. Hänelle on ollut huojentavaa olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka hän tuntee ja joihin hän luottaa, lähde jatkaa.

Beck on tunnettu isobritannialainen muusikko, joka on tehnyt uraa useissa eri rock-yhtyeissä vuosien varrella.

(kuva: AOP / EPA-EFE)

Toinen Deppin lähipiiriin kuuluva henkilö kertoo näyttelijän saavan paljon tukea faneiltaan, josta näyttelijä on myös äärimmäisen kiitollinen.

Depp on saanut tukea myös entisiltä puolisoiltaan. Muun muassa Deppin pitkäaikainen puoliso, laulaja Vanessa Paradis, 49, kertoi julkisuuteen pitävänsä Deppiä mitä kilteimpänä ja huomioonottavimpana puolisona ja isänä. Paradis ja Depp olivat naimisissa 14 vuoden ajan ja heillä on liitostaan kaksi yhteistä lasta. He erosivat vuonna 2012.

Lue myös: Johnny Depp vs. Amber Heard - kaikki, mitä tulee tietää käynnissä olevan oikeudenkäynnin taustoista

Lue myös: Johnny Deppin entinen puoliso kommentoi käynnissä olevaa oikeudenkäyntiä - "Se särkee sydämeni"

Lue myös: Johnny Deppille sataa tukea faneilta ja entisiltä kumppaneilta - lähiipiiri kertoo näyttelijän tunteista

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat