Etsi
Laulajan sisko,Noah Cyrus, sai kostonpaikan sisarusten noustessa yhdessä lavalle Miamissa.
Espanjalainen taiteilija kertoo saaneensa innostuksen taiteeseen, oman kehonsa kautta.
Viisi pientä pentua jäi sydäntä särkevällä tavalla orvoiksi.
Popdiiva puolustaa hänen omaa henkivartijaansa.
Ramsayn Instagramissa julkaisema kuva on saanut fanit ihmettelemään hänen kasvojaan.
Tähti elää terveellisesti, mutta suosii ruokavaliossaan erityisesti muutamaa ruoka-ainetta.
Itseruskettavan voiteen saa helposti näyttämään huonolta, ellei levitykseen varaa kunnolla aikaa.
Naisten käsilaukusta löytyy välillä liikaakin asioita, mutta oikeasti tarvitsisit perusasioiden lisäksi vain muutaman asian.
Erityisherkkä ihminen kokee kaiken voimakkaammin.
Valojen päälle jättäminen toimii Insider-julkaisun mukaan erittäin hyvin.