Etsi
Tähdellä on ollut paljon opettelemista hovin virallisten tapojen kanssa.
Oleellisinta on taktikoida tarkkaan istuinpaikkaa valitessa.
Vakaassa parisuhteessa osapuolet uskaltavat olla myös erimieltä keskenään eikä myöskään riitelyä tarvitse pelätä.
Erityisesti yksin nukkuminen kannattaa.
Yksinäisyydestä kärsviä saattaa viettää mielellään pitkiä aikoja kuumassa suihkussa tai katselee usein televisiosarjoja pitkiä aikoja putkeen.
Erityisesti tähden parisuhde on viime aikoina ollut jatkuvasti otsikoissa.
Korun uskotaan olevan muisto miehen äidistä, prinsessa Dianasta.
Kehotukset laskea rimaa tekee rakkauselämälle usein enemmän hallaa kuin hyvää.
Esimerkiksi kuuma suihku tai liian runsas puhdistustuotteiden käyttö ei tee hyvää kasvojen iholle.
Tähti vapautettiin vain noin 12 tuntia ennen seuraavaa käännettä.