Etsi
Karhut pääsivät puuhaamaan karhuturvallisten roska-astioiden parissa.
Toinen koirista oli loukkaantunut.
Uudella kaudella ovat mukana muun muassa Hugo, Jambo ja Senya.
Suurin osa opiskelijoista saa kuitenkin tukensa ajallaan eli 1.9.
Aleksi Salmenperän seuraava elokuva saa ensi-iltansa ensi vuoden maaliskuussa.
Artisti Abreu vetää uransa isoimman keikan ensi vuonna.
Mukaan hyppää kolme uutta laulajaa.
Henkilöauton sivupeili osui lapsen poskeen.
Henkilöauton kuljettaja törmäsi suojatietä ylittäneeseen jalankulkijaan maanantaina.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Paavo Westerberg.