Etsi
Suosittu näyttelijäkaunotar kertoo, että jokaisen naisen tulisi pakastaa munasolujaan ihan kaiken varalta.
Välillä rakkaudentunnustukset eivät saa mieleistä vastaanottoa ja siinä vaiheessa tulee ajatelleeksi, haluaako todella pysytellä pelkästään "friend zonella".
Suomalaisten suosikkilaulaja myöntää, että myös viisikymppiset naiset antavat huomiota ikärajallisilla keikoilla.
Jokaisella on oikeus heittäytyä ja hullutella – varsinkin ulkosisustuksen kanssa.
Vaikka brittilaulaja sivuuttaa usein sivuilleen ponnahtavat faniviestit, tähän hän oli vastannut.
The Avengers-näyttelijä Jeremy Renner kertoo, ettei hänellä ole oikeutta paljastaa lapsensa kasvoja.
Välillä lääkkeillä saattaa olla erikoisia sivuvaikutuksia, mutta tällä kertaa ne meinasivat tuoda miehelle melko harvinaisen asuinkumppanin.
Hiertääkö suositun pariskunnan välejä jokin asia, vai mistä on kyse?
Erilainen synnytyskokemus sai onnellisen lopun.
Uudesta iPhonesta saattaa puuttua paljon muutakin kuin kuulokepaikka, jos näitä huhuja on uskominen.