Etsi
Pariskunnan mukaan ammattilaiseksi esittäytynyt tyttö osoittautui täysin amatööriksi, mutta se selvisi vasta häiden jälkeen.
Näyttelijä Sarah Chalke odottaa haikaran saapumista lähempänä kesää.
Suomalaisten suosikkiartisti hämmästelee sitä, kuinka aikuisuudesta ja sen tuomista muutoksista on tehty niin suuri puheenaihe. Niin ja siitä, sekoaako hän.
Etihad Airways -lentoyhtiön henkilökunnan uskomaton reaktio vakavaan tilanteeseen on saanut internetissä suitsutusta.
Mallikaunotar Izabel Goulart on tehnyt suuren työn pitääkseen kroppansa näin huimassa kunnossa.
Myös tempperamenttisimmankin kiukuttelijan kannattaa muistaa, että suhde voi olla loppupeleissä todella hauras.
Luonnonläheinen Pratt intoilee sosiaalisessa mediassa 3-vuotiaan poikansa kalastustaidoista.
Vastoin yleisempiä harhaluuloja, pisamat eivät ole pelkästään punahiuksisten ihmisten "riesa".
Kaksikko ei ole näyttäytynyt kertaakaan yhdessä vuoden 2013 jälkeen ennen kuin nyt.
Myös saunoessa voi tulla eteen tilanteita, joissa ei välttämättä osaa toimia oikein, mikäli ei ole tietoinen saunaetiketistä.