Joulupöytään tai uudeksi vuodeksi suussa sulavat makuyhdistelmät - ainakin yksi yllättää varmasti!

23.12.2019 14:21 - Emilia Liinpää

Kaupallinen yhteistyö: Valio ja Radio Nova. Myönnetään, olen elänyt elämääni aiemmin väärin. Kuulun niin sanottuun viikunahillokerhoon, enkä ole tiennyt paremmasta. Onneksi Valion Juustolähettiläänä silmäni avautuivat ja ymmärsin, että maailmassa on myös muita vaihtoehtoja. Valitsin niistä parhaimmat teille jaettavaksi. Voin vaikka vannoa, että yllätytte!

Kaupallinen yhteistyö Valion ja Radio Novan kanssa.

Otin koekeittiööni mukaan kaksi Valion herkuttelujuustoa: Keisarinnan ja Salaneuvoksen.

Keisarinnaa luonnehditaan Valion sivuilla näin: Valio Keisarinna® on ainoa lajissaan: pitkään kypsytetty puolikova herkuttelujuusto, jonka maussa on hienostunutta karamellimaisuutta ja hedelmäisyyttä, ja jonka rakenne on hieman lohkeava ja kiteinen. 

Keisarinnan makupariksi on ammattilaisten toimesta valittu kinuski. Ohjeet upeaan kinuskikastikkeeseen rosépippuritwistillä löydät täältä. Blogipostauksestani sen sijaan löydät muutaman, noh, luovan vaihtoehdon makupariksi.

1. Omar-karkit. Lähdin rohkeasti kokeilemaan, miltä tuntuisi sulattaa Omar-karkkeja keksien päälle. Kokeeni epäonnistui, sillä sulatettu karkki ei suostunut yhteistyöhön kanssani. Keksi pehmeni ja jostain syystä kuumennettuani karkin, Omarin maku lieventyi. Joten juuston kanssa tämä systeemi ei toiminut. Sen sijaan päätin vain kokeilla alkuperäisessä muodossa olevaa Omar-karkkia juuston ja keksin kanssa: täydellistä!

2. Kinkuskivanukas. Siis miksipä ei?? Löysin avopuolison kinuskivanukkaan jääkaapista ja kidnappasin sen koekeittiööni. Kinkuskivanukas oli erittäin toimiva yhdistelmä Keisarinnan kanssa, pehmeämpi maku kuin varsinaiasessa kinuskissa, joten sopii moneen suuhun!

Salaneuvoksesta sen sijaan kerrotaan näin: Salaneuvos oli Suomen suuriruhtinaskunnassa korkea-arvoinen virkamies, joka vartioi valtion salaisuuksia. Tarkkaan vartioitu on myös Valion juustomestarien resepti tälle entistäkin maukkaammalle, voimakkaammalle goudajuustolle.

1. Mantelimassa. Okei, tämä räjäytti tajuntani! Mantelimassa! En edes tiennyt, että sitä voi ostaa tuosta noin kaupasta (puolustuksekseni, en vietä paljon aikaa keittiössä, tai jos vietän, se yleensä johtaa katastrofiin). Pieni siivu salaneuvosta, mantelimassa ja keksi - ei voi herkullisemmaksi mennä!

2. Viikunahillo. Ei voi mitään, viikunahillosta en pääse koskaan kokonaan yli.Onneksi makupareja voi tehdä niin monta kuin haluaa. Viikunahillo on varma juustopöydän lisuke, se on tarpeeksi hapan ja tarpeeksi makea. Se sopii juuston kuin juuston kanssa!

Olipa kyllä hauskaa oppia esim. kuinka oluet ja juustot sopivat yhteen, tai kuinka yllättävätkin makeat lisukkeet toimivat juustojen kanssa! Kokeilkaa ihmeessä tekin ja avatkaa uusi juustomaailma!

Huomenna on jouluaatto, nauttikaa kaikki ja ottakaa iisisti!

Palaamme pian <3

- E

Kommentoi