Kuva: Fotolia

Asiantuntijat varoittavat uudesta trendistä - älä tunge kurkkua vaginaasi

12.10.2017 20:15 - Katariina Auvinen

Naiset ovat innostuneet uudenlaisesta "puhdistushoidosta".

Kurkun voisi kuvitella kuuluvan ennemmin salaattiin tai vaikkapa leivän päälle, kun esimerkiksi vaginaan. Mirror-julkaisu uutisoi maailmalla leviävästä trendistä, jossa tätä vihannesta käytetään hieman eri tavalla. Naiset ovat nimittäin innostuneet kuorimaan palan kurkkua ja asettamaan sen vaginaansa. 

Vihanneksen annetaan olla paikoillaan noin parikymmentä minuuttia, jonka aikana sen pitäisi puhdistaa naisen vaginaa. Monet uskovat, että puhdistamisen lisäksi kurkku auttaisi säilyttämään miellyttävän tuoksun alapäässä. 

Asiantuntijat kuitenkin varoittavat, että tapa saattaa aiheuttaa muun muassa tulehduksia. He muistuttavat, että vagina puhdistaa itse itseään, joten mitään ylimääräisiä puhdistushoitoja ei alakertaan tarvitse työntää. 

Kurkku voi myös tuhota hyviä bakteereja, jotka auttavat pitämään oikeaa ph-arvoa vaginassa. Jos hyviä bakteereja tuhoutuu, tulehduksen lisäksi se voi aiheuttaa myös epämiellyttävää hajua, joten vaikutus on juuri päinvastainen mitä kurkulla haetaan. 

Joten kurkku kannattaa mielummin syödä.

Lue myös: Nyt tuunataan vaginaa - erikoinen toimenpide tekee alapäästä nuoremman näköisen

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat