Kuva: AOP

DJ kuoli esiintymislavan romahtaessa päälle - katso videot 6 järkyttävästä festarionnettomuudesta

20.12.2017 10:45 - Senja Rapila

Maailmalla ollaan koettu järkyttäviä ja pelottavia hetkiä festivaalirakennelmien romahdellessa yleisön päälle.

Maailmalla on järkyttänyt viimeyönä tieto siitä, kuinka Brasiliassa festivaaleilla esiintynyt DJ menehtyi lavarakennelmien romahtaessa hänen päälleen esiintymisen aikana. Brasilialais-DJ Kaleb Freitas, 30, kuoli faniensa edessä.

Voit katsoa järkyttävän videon alapuolelta.

Kyseessä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun lavarakenteet ovat romahtaneet vaarallisesti. Kokosimme alle muutaman järkyttäneen tapahtuman festivaaleilta.

1. Vuonna 2011 Belgiassa yli 60 000 ihmisen Pukkelpop-festivaaleilla huonon sään vuoksi romahti jopa kaksi lavaa. Festivaaleilla kuoli viisi ihmistä ja yli 70 loukkaantui, kun lavat romahtivat yleisön päälle.

2. Indianassa, Yhdysvalloissa koettiin järkytyksen hetkiä myös vuonna 2011, kun konserttilavarakenelma romahti yleisön päälle. Kuusi ihmistä kuoli ja monet loukkaantuivat onnettomuudessa vakavasti.

3. Radiohead-yhtyeen piti esiintyä vuonna 2012 Torontossa, Kanadassa, mutta jättimäiset lavarakenteet romahtivat vain tunti ennen esityksen alkua. 

4. Muun muassa Suomessakin koettiin pelästyksen hetkiä esimerkiksi viime kesänä Flow Festivaaleilla, kun yksi telttalavoista "romahti". Festivaalin isoimmassa teltassa sadesuoja rikkoontui ja vesi tuli sisään. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.

Lisäksi vuonna 2013 Sonisphere-festivaaleilla Porissa noin 40 ihmistä loukkaantui ja yksi henkilö kuoli suuren myrskyn voiman alla.

5. Vuonna 2012 Hollannissa festivaaliteltta romahti yleisön päälle ja syttyi sen jälkeen palamaan. Useita ihmisiä loukkaantui.

6. Chicagossa vuonna 2015 festivaaliteltta romahti yleisön päälle voimakkaan myrsky takia. Kaksikymmentä ihmistä loukkaantui ja yksi kuoli tapahtuneessa.

Lähde: The Sun

Lue myös: Uusi radio-ohjelma sai K16-merkinnän: "Kuulijoille tämä maailma voi olla pelottava"

Lue myös: Perheenäiti-Katja myy seksiä - aviomies tukee ammatinvalintaa

Kilpailut

Uusimmat