Kuva: Shutterstock

Mies sai ensimmäisenä työpäivänään upean kukkakimpun - ymmärsi erehtyneensä viikkoa myöhemmin

14.02.2019 14:15 - Katariina Auvinen

Mies ehti kirjoittaa Twitteriin asiasta, josta on noussut varsinainen nettihitti.

Uudessa työpaikassa aloittaminen voi olla hermoja raastavaa, koska vielä ei ole päässyt sisälle työympäristöön kuin -yhteisöönkään. Eräs mies muistaa kyllä ensimmäisen päivänsä varmasti koko elinikänsä ajan. 

San Fransiscosta kotoisin oleva Jon Caña -niminen nuorukainen aloitti digitaaliseen markkinointiin keskittyneessä firmassa viime vuonna. Hänen päivänsä alkoi loistavasti, kun hänet tutustutettiin työympäristöönsä, jonka jälkeen mies sai paljon toimistotarvikkeita, uusia työvälineitä ja pääsi hieman totuttautumaan työhönsä. 

Päivä parani entisestään, kun hänen työpisteelleen asetettiin jättimäinen kukkakimppu, jonka kanssa mies poseerasi jopa kuvissakin, jotka hän julkaisi Twitterissä. Mies sai kuitenkin tietää, että kimppu ei ollutkaan tarkoitettu hänelle, tosin vasta viikon päästä aloittamisensa jälkeen. 

"Sain siis tietää, että kaunis kukkakimppu ei ollutkaan minulle vaan eräälle toiselle työntekijälle, joka oli jäämässä äitiyslomalle. Työtoverini olivat katsoneet, kuinka otin kukkakimpun kanssa kuvia, eivätkä kehdanneet sanoa tai ottaa kimppua enää pois minulta." 

Miehen Twitter-päivitys on levinnyt kulovalkean tavoin ja Cañaa on lohdutettu monilta osin, ettei tämä voinut mitenkään tietää kimpun olevan jollekin muulle. 

Jos Twitter-upotus ei näy, katso se täältä

Lue myös: Shirly Karvinen työstään ulkoministeriössä: "Oli niin perseestä, että oli pakko hakea missikisoihin"

Lue myös: Useat miehet eivät muista pestä käsiään työpaikalla - lukumäärä yllättää

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat