Lonkkaleikkauksen uskomaton seuraus – mies ei voi lopettaa nauramista! Katso
Monet ihmiset eivät muutu iloisemmiksi vaikka haluaisivatkin. Tämä mies joutuu nyt vasten tahtoaan nauramaan koko ajan.
Huug Bosse -niminen hollantilaismies mursi lonkkansa kaaduttuaan kadulla vuonna 2009 ja joutui vuotta myöhemmin lonkkaleikkaukseen. Hänet nukutettiin normaalisti, mutta kun hän heräsi nukutuksesta, oli hän muuttunut mies. Leikkauksen jälkeen kaikki on muuttunut. Bossen vaimo kertoo, että leikkauksen ja nukutuksen jälkeen mies on nauranut runsaasti.
- Joskus se alkaa ärsyttää, koko päivän nauraminen. Kun yritämme keskustella ja hän alkaa nauraa, se alkaa ärsyttää, vaimo kertoo.
Mies ei kuitenkaan huomaa eroa entiseen. Vaimon mukaan mies ei nykyään tee mitään muuta kuin nauraa. Vaimo kertoo myös, ettei pariskunnan tytär aina jaksa isänsä alituista nauramista. Yksi asia saa miehen kuitenkin itkemään - kansallishymnin kuunteleminen.
Alla olevalla videolla miehen nauru on hauskan kuuloista ja tarttuvaakin, mutta voi kuvitella, että naurusta tulee myös ärsyttävää, jos sitä tarvitsee kuunnella päivittäin vuosien ajan: