Pornotähti suostui teinipojan deitiksi koulun tanssiaisiin!

22.03.2012 06:45 - Eeva Rajala

Pornotähti Megan Piper on suostunut 18-vuotiaan amerikkalaispojan deittipartneriksi tuleviin koulun tanssiaisiin.

Daily Mail -lehden mukaan 18-vuotias Minnesotan Oakdalessa asuva Mike Stone pyysi 19-vuotiasta pornotähteä mukaansa tanssiaisiin Twitterin kautta. Stone huomasi, että amerikkalaiset sotilaat olivat saaneet tanssikumppaneikseen näyttelijöitä kuten Mila Kunis ja Justin Timberlake, joten poika halusi myös kokeilla onneaan.

Stone sai pakit monelta luokkansa tytöltä, jonka jälkeen poika päätti ottaa yhteyttä pornotähtiin. Hänen kerrotaan lähettäneen yli 600 Twitter-viestiä lukuisille pornotähdille, muun muassa Jenna Jamesonille. Megan Piper oli hetken mietittyään vastannut pojalle Twitterissä:

- Jos järjestät minut jotenkin sinne, niin kyllä.

Pornotähden saapumisen esteenä on kuitenkin pari asiaa. Koulun johto on päättänyt kieltää pornotähden pääsyn koulun tanssiaisiin. Johdon mukaan Piperin osallistuminen tanssiaisiin ei olisi koulun arvojen mukaista. Stonea asia varmasti harmittaa.

Toisena ongelmana on se, ettei pojalla ole rahaa tai omaa autoa, jolla pornotähti saataisiin Los Angelesista Oakdaleen. Hän toivookin saavansa ystäviensä avustuksella rahaa kasaan ainakin 400 dollaria. Nähtäväksi jää, mitä tanssiaisissa tapahtuu.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat