Erikoinen fetissi leviää: Tuhannet miehet haluavat elää naisnukkeina - katso video

10.01.2014 22:15 - Laura Sulkava

Oletko kuullut miehistä, jotka elävät elämäänsä naamioituneina eläviksi nukeiksi? Nyt olet. Miehet elävät kaksoiselämää, joista toinen on normaali kaduntallaaja ja toinen taas fantasian nukkehahmo. 

Brittiläisessä dokumenttisarjassa Living Dolls eli elävät nuket päästään seuraamaan miehiä, jotka haluavat näyttää tosielämän nukeilta. Käytännössä miehet pukeutuvat kokovartalon peittäviin naisen kehoa muistuttaviin pukuihin sekä kasvomaskiin, jotka kuvaavat heidän ihanteellista fantasia-naistaan. 

Female Maskers eli naisiksi naamioituneet on tuhansien miesten salainen yhteisö, jonka jäsenet eivät ole kummajaisia vaan esimerkiksi aivan tavallisia perheenisiä, jotka elävät kaksoiselämää. Ympäri maailmaa asuvat jäsenet pitävät identiteettinsä visusti salassa ja erossa arkipäivän minästään.

Ensimmäistä kertaa osa näistä kaksoiselämää elävistä miehistä astuu julkisuuteen ja avaa kotinsa kameroille. Vaikka sarja ei ole Suomen televisioon rantautunut, siitä löytyy paloja Youtubessa.

Yksi kasvonsa paljastaneista on kalifornialainen eläkkeelle jäänyt 70-vuotias rakennuttaja Robert, jonka nukkehahmo on noin 40-vuotias Sherry. Toinen taas on tyttöystävänsä kanssa asuva brittiläinen baarimikko Joel, jonka hahmon nimi on Jessie. 

Katso kuvia Sherrystä ja Jessiestä tästä

Alla esittelyvideo Female Maskerseista ja Living Dollseista

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat