Etsi
Miehen vanhemmat ajautuivat ilmiriitaan.
Paketin toimittaminen ei ollut mennyt posteljoonilta aivan putkeen.
Harmaapapukaija Roccolla oli ollut tylsää kotona, jonka jälkeen hän oli päättänyt tilata verkkokaupasta tavaroita.
Maggyn mukaan hän innostui seksistä pallojen kanssa noin vuosi sitten, kun tapasi nykyisen miehensä.
Bulgarialainen sokea selvännäkijä Baba Vanga on ennustanut muun muassa Vladimir Putinin joutuvan salamurhan suunnittelun kohteeksi.
Puku ei ollut aivan sitä, mitä nainen oli ajatellut.
Jordan Parke kamppaili suurennusleikkauksen jälkeen kaksi kuukautta hengestään.
Australialainen pienkone harhautui lentoreitiltään.
Nainen vaatii noin 10 000 euron korvauksia.
Merten pohjassa elää mitä erikoisimpia eliöitä.