Kolme paria kertoo, mitä laihtuminen teki parisuhteelle: Seksielämämme parani

Kolme pariskuntaa julkaisi itsestään ennen ja jälkeen –kuvat projektin päätyttyä.

Julkaistu:

Painonpudotusprojekti vaatii kumppanilta paljon. Kolme yhdysvaltalaispariskuntaa listasi, miten puolison painonpudotus vaikutti suhteeseen.

Don ja Kelly

Hyvät puolet: ”Päätimme yhdessä, että meidän on pudotettava painoa. Motivoimme toisiamme ja autoimme tekemään parempia päätöksiä. Pienen lapsen vanhempina meidän piti opetella toimimaan tehokkaammin, jotta meillä molemmilla oli aikaa urheilla. Huomasimme, ettemme vietä tarpeeksi aikaa yhdessä ja aloimme ikävöidä toisiamme. Painonpudotus teki yhteisestä ajastamme entistäkin arvokkaampaa.” -Don

Huonot puolet: “En olisi aina jaksanut kuulla: Täytyykö sinun todella syödä tuota?” -Kelly

Peter ja Roxi

Hyvät puolet: ”Toisen motivoiminen kohti tavoitetta oli jotakin, mistä todella nautimme. Rohkaisin häntä kuntosalille ja kannustimme toisiamme. Hän tunsi olonsa itsevarmemmaksi ja välillä on vaikea uskoa, kuinka pitkälle hän on päässyt. En aio valehdella: Hän on nyt viehättävämpi.” -Peter

”Olin aiemmin masentunut ja halusin vain istua kotona. Nyt käymme kuntosalilla yhdessä ja kannustamme toisiamme. Hän on aina tukenut minua ja saanut oloni tuntumaan hyvältä, vaikka suuren painonpudotuksen jälkeen ihoni roikkuukin.” -Roxi

Elisha ja Brian

Hyvät puolet: ”Olemme nyt aktiivisempia yhdessä ja intiimi yhdessäolomme on parantunut. Koemme olomme nyt paljon paremmaksi.” -Elisha

Huonot puolet: ”Oli raskasta, kun yritin syöä terveellisesti, mutta mieheni toi roskaruokaa kotiin. Minusta tuntui, ettei hän ymmärtänyt, mitä kävin läpi.” -Elisha

Lue myös: Haluatko laihtua huomaamattasi? Ota käyttöön helpot täsmävinkit

Lähde: Yahoo