Lapsen nimi on niin suuren mietinnän paikka, että monet vanhemmat käyttävät pohdintaan lukemattomia tunteja ja saattavat jopa päätyä kiistelemään nimiehdotuksista. Ei siis liene ihme, että jotkut vanhemmat kääntyvät nimeämisessä ammattilaisten puoleen. Vauvan nimeämisen ammattilaisia todella on olemassa sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.
Sveitsiläinen nimitoimisto Erfolgswelle laajensi viime vuonna toimintaansa yritysten nimeämisestä lasten nimeämiseen. Marc Hauserin johtama yritys laskuttaa jokaisesta vauvannimestä yli 25 000 euroa ja käyttää jokaiseen nimeämiseen kahdesta kolmeen viikkoa aikaa. Noin sadan tunnin nimeämistyön aikana ammattilaiset varmistavat, että lapsen nimi ei ole lähellä mitään olemassa olevaa tuotemerkkiä eikä nimeen liity minkäänlaista raskauttavaa historiaa.
Nimi vaikuttaa lapsen menestymiseen
New Yorkissa toimivan My Name For Life -palvelun hinta lähtee muutamasta sadasta eurosta. Palvelua pyörittävä Sherri Suzanne kertoo Bloomberg-lehden haastattelussa käyttävänsä keskimäärin 30 tuntia yhden lapsen nimeämiseen.
– Joitain kriteerejä, kuten nimen suosiota, voi mitata ja arvioida objektiivisesti. Sen sijaan esimerkiksi nimen moraalinen oikeellisuus tai menestyksen ennustaminen ovat hyvin subjektiivisia ja vaihtelevat ihmisten, yhteisöjen ja erityisesti sukupolvien välillä, Suzanne kertoo.
Sekä Hauser että Suzanne vakuuttavat, että vanhemmat ovat hyvin tiiviisti mukana nimeämistyössä. Vanhemmat turvautuvat ammattilaisnimeäjiin yleensä, koska he eivät löydä nimestä yhteisymmärrystä, he kokevat nimeämisen liian hankalaksi tehtäväksi tai heidän täytyy miettiä nimeämisessä paljon kulttuuriseikkoja. Jälkimmäiseen kategoriaan menee esimerkiksi vanhemmat, jotka haluavat valita lapselleen nimen, jonka ulkomailla asuvat sukulaiset osaavat lausua helposti.
Lue myös: Mietitkö nimeä tulevalle lapsellesi? Inspiroidu kauniista, ranskalaisista nimistä
Lähde: Bloomberg