Kuva: Fotolia

Häävieraan lahja ei miellyttänyt hääparia: Hämmentävä toive kerää kritiikkiä netissä

12.05.2016 08:45 - Iiro Myllymäki

Parille ei riittänyt häävieraan antama yli sadan euron shekki.

Yli sadan euron arvoisen häälahjan luulisi olevan riittävän arvokas hääparille kuin hääparille. Erään brittinaisen kertomus osoittaa, että näin ei suinkaan ole. Nainen antoi entiselle työkaverilleen häälahjaksi yli 120 euron arvoisen shekin ja järkyttyi saadessaan tietää, että tämä ei ollut hääparille tarpeeksi. Nainen on kirjoittanut asiasta Mumsnet-keskustelufoorumille, jossa keskustelua asiasta on herännyt jo yli 1000 viestin verran.

”Eilen illalla sain sähköpostin, jossa ensin kerrottiin, kuinka hääpari oli ollut iloinen nähdessään kaikki vieraat ja miten anteliaita kaikki olivat olleet. Sitten kirjoituksessa sanottiin, että ’olimme yllättyneitä, että sinun panoksesi ei vaikuttanut olevan lämpimien onnentoivotustesi tasolla suurena päivänämme. Asemasi tuntien olisimme kiitollisia, jos haluaisit lähettää vielä lisäystä antamaasi lahjaan”, nainen kirjoittaa keskustelufoorumilla.

Nainen jatkaa kirjoitustaan kertomalla, kuinka ällikällä lyöty hän oli saatuaan viestin. Nainen uskoo, että hänen asemallaan hääpari viittasi hänen hiljattain saamaansa perintöön. Kirjoituksensa lopussa nainen kysyy ehdotuksia sille, miten hänen tulisi vastata pöyristyttävään pyyntöön. Ehdotukset vaihtelevat vastaamatta jättämisestä aina alkuperäisen shekin mitätöimiseen. Hääparin pyyntöä pidetään törkeänä ja uskomattomana. Mitä itse tekisit, jos sinulta kerjättäisiin lisää lahjarahaa?

Lue myös: Venäläishäissä oli lähes 900 miljoonan euron budjetti - katso käsittämättömät kuvat juhlista

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat