Kuva: Fotolia
Mitä bussissa meikkaavista naisista ajatellaan?
Tutkimuksessa kysyttiin miehiltä ja naisilta, miten he suhtautuvat julkisissa kulkuneuvoissa ehostautuviin matkustajiin.
Neljä kymmenestä naisesta paheksuu salaa, jos he näkevät kanssamatkustajansa meikkaavan julkisessa kulkuneuvossa. Myös miehistä noin 40 prosenttia suhtautuu tuomitsevasti julkiseen ehostautumiseen esimerkiksi linja-auton kyydissä. Tämä selviää brittiläis-irlantilaisesta tutkimuksesta, josta uutisoi Daily Mail.
Vain 22 prosenttia miehistä vakuuttaa, ettei naisten julkinen meikkaaminen esimerkiksi työmatkalla häiritse heitä ollenkaan. Joka kolmas mies kuitenkin sanoo, ettei aihe synnytä heissä myöskään voimakkaita tunteita.
Yllättävän monet kuitenkin ajattelevat, ettei julkisella paikalla meikkaaminen ole sosiaalisesti hyväksyttävää, tutkimus summaa.
- Neuvomme on sipaista ripsiväriä tai huulipunaa nopeasti, jolloin se vielä on ihmisistä sosiaalisesti hyväksyttävää, mutta parasta voi kuitenkin olla, että ihmiset välttäisivät pitkäkestoista ehostautumista julkisesti, käyttäytymisetikettien asiantuntija Lucy Hume kommentoi tutkimusta Sunday Telegraph -lehdelle.
Lähde: Daily Mail
Lue myös: Onko nainen kauneimmillaan ilman meikkiä - näin vastaavat lukijat
Lue myös: Kauneusasiantuntija opastaa: Näin meikkaa aikuinen nainen
Lue myös: Kuinka meikkaat silmät suuremmiksi – ammattilainen paljastaa tehokkaat niksit