Riipaiseva kirjoitus leviää: Melissan tytär sai alkoholimyrkytyksen bileissä, ystävät jättivät yksin

02.09.2016 10:45 - Senni Loikala

Juhlimassa ollut 15-vuotias oli menehtyä alkoholimyrkytykseen. Hänen äitinsä pohtii Facebookissa auttamisen ja vanhempien vastuun merkitystä.

Netissä leviää riipaiseva kirjoitus, jossa Yhdysvalloissa asuva perheenäiti Melissa Aho kertoo 15-vuotiaan tyttärensä alkoholimyrkytyksestä. Kirjoituksellaan Aho tahtoo kannustaa nuoria pitämään toisistaan huolta sekä kannustaa vanhempia kertomaan lapsilleen liiallisen alkoholinkäytön vaaroista.

Viime lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä Aho sai Facebookissa viestin, joka sai äidin suunniltaan huolesta. Aholle tuntematon teinityttö kertoi, että Ahon tytär oli sammunut ja vaikutti olevan todella huonossa kunnossa.

Minusta tuntui, kuin sydämeni olisi pysähtynyt. Yritin soittaa tyttärelleni monta kertaa, mutta hän ei tietenkään pystynyt vastaamaan”, Aho kertoo.

Tyttärelle onnistuttiin lopulta järjestämään autokyyti kotiin. ”Kun avasin autonoven nähdäkseni tyttäreni, hän makasi penkillä elottoman näköisenä, suu täynnä oksennusta ja vaahtoa”, äiti kuvailee.

Ambulanssi hälytettiin paikalle, ja tytär kiidätettiin sairaalaan. ”Emme pystyneet kertomaan hoitajille juurikaan yksityiskohtia, sillä tiesimme vain, että tyttäreni oli juonut vodkaa; emme tienneet, oliko hän käyttänyt mitään muuta”, Aho tuumaa.

Myöhemmin sairaalassa lääkärit kertoivat Aholle, ettei hänen tyttärensä pystynyt enää hengittämään itse. Hänet kytkettiin hengityslaitteeseen. Tyttären terveydentila oli hengenvaarallinen.

Äiti odotti, selviytyykö tytär

Kärsin seuraavat 14 pitkää tuntia rukoillen, että tyttäreni selviäisi hengissä. Sain muistikuvia hänen syntymästään, ensimmäisestä hymystään ja kikatuksestaan, ensimmäisestä kerrasta, kun hän kutsui minua äidiksi, ensimmäisistä askelista, ensimmäisestä syntymäpäivästä, ensimmäisestä koulupäivästä, ensimmäisestä parhaasta ystävästä, sairastumisesta, sitten koulun päätösjuhlasta, meidän kahdenkeskeisistä äiti-tytär-hetkistämme, nauruistamme, vitseistämme, juoksulenkeistämme, hetkistä, jolloin käperryimme toistemme viereen ja niin edelleen.

Ajattelin myös hänen sisaruksiaan ja mitä tyttäreni menettäminen tarkoittaisi heille ja koko muulle perheelle ja kaikille ihmisille, jotka välittivät tyttärestäni”, Aho kertoo.

Uskaltakaa auttaa

Ahon mukaan nuoret, jotka olivat viettäneet kohtalokasta iltaa hänen tyttärensä kanssa, olivat jättäneet hänen sammuneen tyttärensä yksin. 

Vain yksi tyttö, joka ei edes ollut tyttäreni ystäväporukasta, jäi tyttäreni luokse ja selvitti, miten saisi minuun yhteyden. Hän ei välittänyt, että joutuisiko hän itse ongelmiin, vaan hän tahtoi etsiä apua tytölle, joka sitä todella tarvitsi. Olen varma, että muut nuoret eivät jääneet auttamaan tytärtäni, koska heitä pelotti ja he eivät ymmärtäneet hänen tilansa vakavuutta”, äiti pohtii.

Joten te kaikki nuoret, jotka saatatte joutua tällaiseen tilanteeseen… te ette joudu ongelmiin siitä, että autatte jotakuta! Teillä on mahdollisuus pelastaa jonkun arvokas elämä. Etsikää apua, olivatpa olosuhteet millaiset tahansa. Tuo yksi tyttö pelasti tyttäreni hengen ottamalla minuun yhteyttä.

Ahon tytär selvisi alkoholimyrkytyksestä. Hänen terveytensä ei vieläkään ole ennallaan, mutta hän saa hoitoa ja tulee selviämään hengissä.

Lue myös: Hannan, 21, tarinasta netti-ilmiö - todistaa, miksi sammunutta ystävää ei saa jättää yksin

Kilpailut

Uusimmat