Kuva: Fotolia

Koskettava kampanja kehottaa puhumaan tuntemattomille: "Olemme näkymättömiä toisillemme"

22.09.2016 16:45 - Senja Rapila

Englantilainen taiteilija David Blackwell halusi saada Lontoolaiset puhumaan toisilleen ja alkoi jakaa "I Talk To Strangers" -rintamerkkejä kaduilla vastaantulijoille.

Jokainen suomalainen tietää, että julkisen liikenteen kulkuvälineissä ei puhuta vieressä istuvalle, ei edes silloin, kun haluaisi päästä kyydistä pois. Silloin yskäistään, kaivetaan merkittävästi laukkua tai tuijotetaan käytävän puolella istujaa niin pitkään, että hän tajuaa liikkua. 

Ongelma on tuttu myös muissa maailman kolkissa, kuten Lontoossa, Englannissa. Paikallinen taiteilija David Blackwell tajusi laajan ongelman eräänä päivänä metrossa.

- Yhtenä päivänä metrossa tajusin sen, kun matkustin kylmyydessä ja hiljaisuudessa: ihmisten aktiivisen toistensa välttelyn. Siinä istuessani ja miettiessäni ymmärsin, että vaikka toiset ihmiset haluaisivatkin puhua, olemme näkymättömiä toisillemme, koska hiljaisuus on yleisesti odotettua käytöstä, David on kertonut Independent-lehdelle.

Tämän ajatuksen inspiroimana David päätti, että haluaa tehdä asiaan muutoksen. Hän alkoi valmistaa rintamerkkejä, joissa lukee "I Talk To Strangers" eli "Puhun tuntemattomille" ja jakoi niitä kampanjamielessä tuntemattomille vastaantulijoille kadulla.

Ajatuksena oli, että ihmiset puhuisivat toisilleen sen sijaan, että tuijottaisivat tunnekylminä puhelimen näyttöä koko sen ajan, kun he matkustavat vieretysten. Lyhyenkin matkan aikana on mahdollista tutustua satoihin, ellei tuhansiin, uusiin ihmisiin. 

- Voit pitää sitä esillä silloin kun sinusta tuntuu siltä. Hymyile ja ole avoin, ilman odotuksia ja tapaat loputtomasti kiinnostavia ihmisiä. Minä olen tavannut ja niin ovat tuhannet muutkin, joille olen jakanut näitä merkkejä viimeisten vuosien aikana.

- Idea on siinä, että kun puhut tuntemattomille, se on odottamaton muistutus siitä, kuinka mahtavat hetket voivat tulla ihan puskista. Siinä on mahdollisuus jakaa hetken tunne tai ymmärrys. Ette tule näkemään toisianne enää koskaan ja teillä ei ole yhteistä historiaa, joten voitte olla niin autenttisia ja avoimia kuin haluatte.

Jos innostuit ideasta, voit tehdä itsellesi samanlaisen rintamerkin helposti saatavilla olevista/askartelutarvikeliikkeestä saatavista materiaaleista. Ehkä juro suomalaiskansa saataisiin samanlaisen kampanjan myötä puhumaan toisilleen esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä. 

Lähde: Independent

Lue myös: Rokkari Michael Monroe suunnitteli tämän vuoden Roosa nauhan - katso

Lue myös: Perheen isoisä yllätettiin kyyneliin - sydäntä lämmittä video leviää netissä

Kilpailut

Uusimmat