Kuva: Fotolia

"Ei pieruja muualla kuin vessassa" - vanhempien hämmentävimmät säännöt lapsilleen koottiin yhteen

23.12.2016 17:15 - Elisa Jalasjoki

Aina vanhempien laatimia sääntöjä ei ole helppo ymmärtää.

Valot pois yhdeksään mennessä ja yökylään ei ennen yläastetta. Kaikilla meillä on muistoja lapsuudesta, kun aikuiset tuntuivat keksivän mitä kummallisempia ohjeita ja sääntöjä, joilla rajoittaa lastensa elämää. Mutta millaisia ovat niistä kaikista erikoisimmat?

Nettisivusto Reddit kokosi yhteen käyttäjiensä avoimet kertomukset mitä kummallisimmistakin säännöistä, joita heidän omat vanhempansa tai appivanhempansa asettivat. Lue yhteen kootut kertomukset alta.

"Kotonamme sai käyttää wc-käynnin aikana vain kolme arkkia vessapaperia. Ei ollut väliä, mistä hädästä oli kyse. Olen varma, että äitini seisoi oven takana kuuntelemassa aina vessassa ollessamme ja tiesi, milloin olin käyttänyt enemmän. Tämän seurauksena sain valtavat huudot niskoilleni". 

"Kotonamme oli sääntö, että kaikki mehut tuli laimentaa. Se ei ollut paha sääntö sinänsä, sillä säästin kaloreita ja rahaa. Järkytykseni oli kuitenkin suuri kun ymmärsin, että muiden kotona appelsiinimehu juotiin sellaisenaan". 

"En saanut yöpyä ystävieni luona ennen yläastetta. Tämä johtui siitä, että äitini pelkäsi että pelaisimme Venäläistä rulettia". 

"Kotonamme ei saanut koskaan pieraista julkisesti, vaan aina tuli mennä vessaan. Vaimoni ei puolestaan kasvanut yhtä hillityssä ympäristössä. Ensimmäisenä päivänä häidemme jälkeen anoppini soitti hänelle ja kysyi, joko olin pieraissut hänen edessään". 

"Appiukkoni ei antanut kenenkään juoda mitään aterian ensimmäisellä puoliskolla. Ei vettä, mehua tai maitoa. Hän otti tämän hyvin tosissaan ja sätti niin lapsia kuin aikuisiakin, jos he sattuivat uhmaamaan sääntöä".

"Minun piti mennä nukkumaan aina puoli yhdeksältä. Koko elämäni ajan. Kun parikymppisenä palasin kotiin lomilla ja isämme sattui huomaamaan että olin hereillä vielä tämän jälkeen, hän tuli huutamaan minulle".

"Minun piti käydä kirkossa neljä kertaa viikossa. Jos satuin kysymään saisinko jättää kirkon väliin ja lähteä ulos ystävieni kanssa, äiti kysyi minulta aina 'Tekisikö Jeesus niin?'".

"Emme saaneet koskaan istua olohuoneen tyynyillä, vaan ne olivat ainoastaan näytillä. Meillä oli kotona myös lavuaari, johon emme saaneet laskea vettä". 

"Kukaan perheessämme ei saanut juoda tiskipöydän ääressä. Minusta tuntui typerältä ottaa itselleni lasi vettä, mennä takaisin istumaan ja nousta sen jälkeen uudestaan täyttämään lasin uudestaan. Kun isäni näki tekevän niin, hän huusi minulle ettei se ollut normaalia".

Lue myös: "Äiti, ota vaginasi pois naamaltani!" - noloimmat lausahdukset lasten suusta koottiin yhteen

Lue myös: "Haluan kuoria ihosi pois" - kammottavimmat asiat, joita lasten suusta on kuultu

Lähde: Metro.co

Kilpailut

Uusimmat