Onko tässä kaikkien aikojen hämmentävin joulupaita? Naisen jakamasta kuvasta nettihitti

23.12.2016 13:00 - Elisa Jalasjoki

Tästä villapaidasta ei ainakaan mielikuvitusta puutu.

Amerikkalainen Maya Morena, osallistui työpaikkallaan järjestettyyn ruma jouluvillapaita-kilpailuun, mutta joutui tyytymään toiseen sijaan. Vaikkei voittoa Morenalle lohjennut, hän voitti hulvattomalla asullaan ainakin koko internetin puolelleen. 

Keskiviikkona Morena lisäsi Twitter-tililleen kuvan, jossa hymyilee työpisteensä ääressä mahdollisesti erikoisin villapaita yllään, jota on koskaan tehty. Nainen kertookin tehneensä taidonnäytteen itse, käyttäen siihen neljä tuntia. 

Kuvatekstiksi Morena kirjoittikin: "Ilmeesi kun pukeudet töihin idiootin näköiseksi ja sijoitut vasta toiseksi ruma villapaita-kisassa. En enää koskaa osallistu yhteenkään työpaikkamme kilpailuun. Tein tätä villapaitaa neljä tuntia".

Morenan turhautumisen häviöstä kyllä ymmärtää, kun kuvaa hänestä katsoo. Neule olisi ehdottomasti voittonsa ansainnut. Internet puolestaan sekosi Morenan twiitistä nopeasti, minkä seurauksena esimerkiksi erilaiset meemit tilanteesta lähtivät leviämään. 

Villapaitaa kuvailtiin sosiaalisessa mediassa muun muassa näin:

"Tuo on niin ruma"

"Tämä villapaita kuvastaa minun vuottani 2016"

"Tuo on paras ruma jouluvillapaita, jonka olen koskaan nähnyt"

Kuvasta syntyneitä meemejä voit katsoa esimerkiksi täältä. Morenan lisäämän kuvan näet alta.

Lue myös: Kävitkö ravintolan vessassa ostamatta mitään? Netissä leviää kuva, joka sinun täytyy nähdä

Lue myös: Nainen vaihtoi baari-illan jälkeen korkkarit McDonaldsin paperipusseihin - kuvasta nettihitti

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat