Kuva: Fotolia

Nainen jäi jumiin kylpyammeeseen yllättävästä syystä - kuvasta ja kertomuksesta nettihitti

04.02.2017 14:15 - Iiro Myllymäki

Nainen jumittui kylpyammeeseen, koska kookosöljy teki ammeen pinnoista äärimmäisen liukkaat.

Eräs australialainen nainen on antanut varoittavan esimerkin kaikille, jotka ovat olleet aikeissa kokeilla laittaa kookosöljyä kylpyveteen. Nainen jakoi Denshan-nimimerkillä tarinansa Imguriin kuvan kera, ja tarinaa on luettu jo noin puoli miljoonaa kertaa.

”Olen jumissa kylvyssä. En pääse kylpyammeesta ulos. Miksikö? Olen kotona kipeänä. En kykene kääntämään päätäni. Otin antibiootteja ja Valiumia ja ajattelin että menen rentouttavaan kylpyyn. Laitoin vähän kylpysuolaa veteen. Sytytin muutaman kynttilän ja lisäsin veteen vähän kookosöljyä. Nyt tajuan, että laitoin liikaa kookosöljyä. Yritin päästä ylös ammeesta, kun olin vetänyt vedet pois, ja nyt liu’un täällä kuin mikäkin rasvainen peruna paistissa. Ei ole mitään pitoa. En saa otetta mistään”, nainen kirjoittaa kylvyssä otetun kuvan yhteydessä.

Naiselle annettiin monia vinkkejä, jotta hän pääsisi pinteestä. Nainen päätyi noudattamaan neuvoa, jonka mukaan kannattaa täyttää kylpyamme vedellä uudestaan, jotta öljy jäisi kellumaan veteen ja nainen pystyisi nousemaan ylös. Tällä keinolla nainen pääsi ylös kylpyammeesta, jonka jälkeen hän vielä pesi ammeen huolellisesti.

Tarinan opetus: pidä kookosöljy ja kylpyamme kaukana toisistaan.

Lue myös: Kuumalla kylvyllä yllättävä hyöty: Polttaa kaloreita kävelylenkin verran!

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat