"Senkin läski ämmä" - Tuntemattomat miehet solvasivat naista, tunteikkaasta videosta nettihitti

24.03.2017 15:15 - Iiro Myllymäki

Shauna Arocho ihmettelee videollaan, mitä iloa ilkeileminen ja kiusaaminen ihmisille tuottaa. Videota on katsottu jo yli 11 miljoonaa kertaa.

27-vuotias Shauna Arocho oli aviomiehensä kanssa nauttimassa ilmaisista jäätelöistä paikallisessa pikaruokapaikassa, kun rennon hetken pilasi yllättävä välikohtaus. Viereisellä tiellä pariskunnalle tuntemattomien miesten täyttämä auto pysähtyi parin kohdalle, ja autosta rullattiin ikkuna alas ja yksi miehistä huusi:

- Syö sitä jäätelöä, senkin läski ämmä!

Arocho järkyttyi tilanteesta ja ryntäsi autoonsa itkemään 20 minuutiksi. Tämän jälkeen nainen päättyi tarttua kameraan ja nauhoittaa videon, jossa hän kertoo tapahtuneesta. Videolla nainen kertoo, että hän on laihduttanut jo melkein 60 kiloa ja oli päättänyt sallia itselleen pienen herkutteluhetken ilmaisen jäätelön parissa.

- En vain ymmärrä, mitä ihmiset siitä itselleen saavat, kun he painavat muita ihmisiä alas. Ette voi tietää mitään elämäntilanteestani. Mitä jos olisin ollut sellaisessa jamassa, että tuollainen loukkaus saisi minut menemään kotiin tappamaan itseni? En ole sellaisessa jamassa, mutta olisin voinut olla, Arocho kertoo videolla.

- Mielestäni ihmisten täytyisi todella alkaa miettiä, mitä he sanovat ja mitä he tekevät ennen kuin he avaavat suunsa tai tekevät jotain.

Videon lopussa Arocha vielä sanoo, ettei kanna kaunaa häntä loukanneita miehiä kohtaan vaan ennemmin rukoilee heidän puolestaan ja toivoo, että video tavoittaa heidätkin.

11 miljoonaa katselukertaa

Voi hyvinkin olla, että video on tavoittanut juuri nämä miehet. Arochan Facebookissa jakamalla videolla on jo hurjat yli 11 miljoonaa katselukertaa. Videon jakotekstissä nainen kirjoittaa, että häntä kiusataan säännöllisesti ulkonäkönsä takia mutta hän ei hae sääliä videolla.

"Tiedän kyllä, että olen lihava. En tarvitse ventovieraita huutamaan auton ikkunasta siitä minulle", nainen kirjoittaa.

Videoon on tullut liki 10 000 kommenttia, joista monessa kannustetaan Arochaa ja ihaillaan hänen avoimuuttaan puhumisessa kiusaamista vastaan.

”Älä luovuta! Kiusaajat yrittävät musertaa muita ihmisiä, koska he ovat negatiivisia ja kurjia ihmisiä. Onnea painonpudotuksen johdosta. Ansaitsit sen jäätelön”, kommentoi Zachary Joseph.

”Hyvin sanottu. Saat olla ylpeä itsestäsi”, kirjoittaa Jean Farrell.

”Tämä hieman särki sydäntäni. Pysy vahvana ja pysy positiivisena!” kannustaa Elisia Victoria.

”Kiitos rohkeudestasi tämän videon kuvaamisessa. Olen niin kyllästynyt ihmisten ymmärtämättömyyteen. Jatka samaan malliin ja tulet vain koko ajan vahvemmaksi!” kirjoittaa Jordan Swezey.

Lue myös: Mies pysäytti lenkkeilevän naisen ja alkoi kommentoida tämän rintoja: "Osoittavat etelään"

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat