Siperian lumikiksi tituleerattu albiinotyttö hurmaa maailmalla

24.04.2017 07:15 - Katariina Auvinen

Kahdeksanvuotiaasta Nariyanasta tuli interernet-sensaatio valokuvaajan ottamien kuvien ansiosta.

Siperian Yakutiassa asuvasta kahdeksanvuotiaasta Nariyanasta kiistellään nyt monissa mallitoimistoissa hänen uniikkien piireidensä vuoksi. Nariyana on albiinotyttö, jolla on hämmentävän silmiinpistävät vaaleat piirteet yhdistettynä sinisiin silmiin. Hänet on nimetty jopa Siperian omaksi lumikiksi. 

Nariyana on ainut omasta perheestään, jolla on vaaleat hiukset. Niin äidin kuin isänkään puolella ei ole ollut albiinoja ennen. 

Kuvat on ottanut paikallinen valokuvaaja Vadim Rufov, joka on Instagram-tilinsä perusteella ollut suosittu häävalokuvaaja. 

- Hän on yksi erikoisimmista henkilöistä, jonka olen eläessäni tavannut, valokuvaaja kertoo BoredPanda-sivustolla. 

Nariyanan äiti kertoo, että he ovat saaneet monilta mallitoimistoilta kiinnostuneita yhteydenottoja, mutta hänellä on selvä linja lapsensa työskentelystä. Hän ei halua lapsensa työskentelevän vielä näin nuorena. Kun Nariyana kasvaa, hänen äitinsä toivoo tyttären löytävän työn, josta hän itse pitää. Tällä hetkellä kysyttäessä, tyttö haluaisi työskennellä mallina. 

Katso Nariyanan kuvia alta, tai täältä

Lue myös: Valokuvaaja ikuisti albiinot taianomaisiin kuviin: "Todistan, ettei valkoinen ole vain väri"

Lähde: PoredPanda

Kilpailut

Uusimmat