Kuvataiteilija Matti Närekankaalla on erikoinen tavoite: Hän aikoo piirtää kuvan räppäri Cheekistä, oikealta nimeltään Jare Tiihosesta, vuoden jokaisena päivänä. Kunkin päivän tuotoksen hän julkaisee perustamallaan Facebook-sivulla, jonne ilmestyi ensimmäinen lyijykynäpiirros Cheekistä viime perjantaina.
Monet pitävät suursuosiota nauttivaa Cheekiä itsevarmuuden ja menestymisen perikuvana, mutta Närekankaan piirroksissa suosikkiräppäri nähdään eri valossa. Näin taiteilija itse kuvailee projektinsa tarkoitusta tiistaiaamuna Huomenta Suomi -ohjelmassa:
– Koko idea tässä on, että haluan kritisoida viihdemaailmaa ja sitä tuotetta. Cheek on jumalainen ja täydellinen ja sanoo sanoituksissaan, että hän on paras ja ylpeä siitä.
– Se on epätodellista ja ihmiset haluavat hukata itsensä siihen epätodellisuuteen ja haluan näiden vääristyneiden piirrosten kautta tuoda sitä todellisuutta esiin.
Kuvataiteilija kertoo ohjelmassa, ettei Cheekin musiikki ole tehnyt häneen itseensä vaikutusta.
– En kuuntele Cheekin musiikkia, kuuntelen ihan eri tyylistä musiikkia. Cheek ei puhuttele minua viihteenä tai taiteena millään tavalla muuten kuin tätä kautta.
Katso alta Cheek-piirroksia, jotka Närekangas on julkaissut Piirrän Cheekin Joka Päivä -sivullaan.
Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.
Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.
Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.
Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.
Lue myös: Cheek ja Elastinen kuulivat heistä kirjoitettuja nettikommentteja – päätyivät hirnumaan naurusta