Kuva: Fotolia

Nyt kauneusleikkauksia haluavat nuoret miehet: Ulkonäöllä havitellaan parempaa uraa ja kumppania

25.06.2017 21:15 - Tiina Svensk

Nykyisin oman ulkonäön parantelusta on tullut yhä yleisempää.

Kauneusleikkauksista on tullut 2010-luvulla yhä normaalimpi ilmiö muidenkin kuin julkisuuden henkilöiden keskuudessa. Yleisesti kauneusleikkauksia on pidetty etenkin naisten kauneustrendinä, mutta myös miehet ovat korjailleet kehoaan erilaisten toimenpiteiden avulla. Daily Mail uutisoikin tuoreesta raportissaan, että kauneusleikkausten suosio kasvaa etenkin nuorten miesten keskuudessa.

Leikkauksiin mennään ulkonäkösyistä

Yhdysvaltalainen kysely osoittaa, että myönteisyys kauneusleikkauksia kohtaan on kasvanut räjähdysmäisesti: jopa 92 prosenttia 18-34 -vuotiaista miehistä olisi valmis menemään jonkinlaiseen toimenpiteeseen. Suosituimpina korjausleikkauksina ovat tällä hetkellä rintojen pienennys, nenäleikkaus ja korvien korjausleikkaus.

Syyt kauneusleikkauksille vaihtelivat: osa halusi näyttää nuorekkaammalta, osa halusi tuntea olonsa paremmaksi ja osa vastasi, että halusi miellyttää kumppaninsa ulkonäkömieltymyksiä.

Kyselyyn osallistui yli 600 miestä, ja heiltä haluttiin selvittää, millaisia näkemyksiä heillä oli kauneusleikkauksista.

Pärjääminen uralla riippuu ulkonäöstä

Parannellun ulkonäön turvin uskottiin myös kumppanin löytyvän elämään.Osa vastaajista halusi myös näyttää vähemmän väsyneeltä. Lisäksi monet uskoivat, että ulkonäön avulla he myös pystyisivät menestymään työelämässään ja urallaan paremmin.

Tutkimuksen mukaan syy näihin vastauksiin löytyy sosiaalisesta mediasta. Monella oli myös pakkomielle julkisuuden henkilöiden esittämään kauneusihanteeseen.

Lue myös: Nyt halutaan pienet nännit - suosituimmat kauneusleikkaustrendit vuonna 2017

Lähde: Daily Mail

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat