Kuva: Fotolia

Salama iski viiden metrin päähän miehestä takapihalla - katso hurja video

26.08.2017 17:15 - Iiro Myllymäki

Norjalaismiehen henki oli muutamasta metristä kiinni.

Norjalainen Daniel Modøl, 38, koki hurjia hetkiä, kun hän päätti mennä kotinsa takapihalle kuvaamaan myrskyä videolle. Gjerstadin kunnassa asuva mies tallensi videolle kauempana välkähtäviä salamoita, mutta koki pian elämänsä yllätyksen. Seuraava salama osuikin aivan hänen lähelleen, noin viiden metrin päähän.

Modøl päätti mennä sisälle loppumyrskyn ajaksi ja palasi myrskyn päätyttyä takapihalleen kuvaamaan salaman jättämiä jälkiä. Salama oli osunut aivan miehen terassin viereen ja tehnyt melko karun näköistä jälkeä esimerkiksi lennättäen maan ruohikkoa, multaa ja kiviä ympäriinsä.

Videota on katsottu YouTubessa jo yli miljoona kertaa. Voit katsoa videon alta. Salama iskee sellaisella voimalla, että volyymia kannattanee säätää pienemmälle.

Lue myös: Uskomaton ukkoskeskittymä löytyi - pienelle alueelle iskee 250 salamaa vuodessa

Lähde: Bored Panda

Kilpailut

Uusimmat