Suomalaistaiteilijan muotokuvat julkkiksista hätkähdyttävät - materiaaleina wc-paperia ja muroja

21.09.2017 10:15 - Henna Koste

Tatuointitaiteilija Kat Von D ilahtui Tommi Toikkasen luomasta muotokuvasta.

Kaikkia ei ole siunattu piirrustustaidoilla. Kuopiossa asuvan Tommi Toikkasen kädessä pysyy kynä, mutta käsittämättömän piirrustustaidon lisäksi mies osaa loihtia kuvilleen kiinnostavaa ilmettä erilaisista raaka-aineista. 

Toikkasen Instagram-tilillä nähdään muotokuvia lukuisista suomalaistähdistä. Hän on luonut kuvia muun muassa laulaja Diandrasta, Anna Abreusta, juontaja Sara Siepistä, Vappu PimiästäMaria Veitolasta ja useista bloggaajatähdistä. Taiteilija on luonut tutuille kaunottarille vaatteet kekseliäistä materiaaleista, kuten wc-paperista tai popkornista.

- Olen myös todella otettu, kun tunnettu henkilö huomaa luomani kuvan ja on iloinen muotokuvastaan. Olen saanut paljon tsemppiä ja kiitosta kuvieni henkilöiltä. Jopa Hollywoodin tunnettu tatuointitaitelija Kat Von D, on noteerannut taiteilemani muotokuvansa, Toikkanen iloitsee.

Nuori mies kertoo harrastaneensa piirtämistä koko ikänsä.

- Äitini on kertonut, että olen ollut kynä kädessä ihan 2-vuotiaasta saakka, vauvakirjasta löytyy edelleen aikaisimpia taideteoksiani, Toikkanen kertoo.

Mies saa usein palautetta taideteoksistaan, jota hän pitää palkitsevana.

- Tärkeintä minulle on juurikin se, että ihmiset saavat hyvän mielen taiteestani. On ihanaa nähdä, kuinka kannustavia suomalaiset ovat taidettani kohtaan, se vie minua eteenpäin, Toikkanen korostaa.

Lue myös: Taiteilijan hauska "harrastus" - piirtää uskomattomia taideteoksia likaisiin autoihin, katso

Kilpailut

Uusimmat