Jalkansa menettäneen naisen treffi-ilmoitus on täynnä huumoria: "En ainakaan juokse karkuun"

03.11.2017 12:15 - Katariina Auvinen

Mandy Horvarth ei ole antanut vammansa masentaa häntä.

Yhdysvaltalainen Mandy Horvarth, 24, menetti molemmat jalkansa kolme vuotta sitten, kun hänet huumattiin epäonnistuneen illan jälkeen. Nainen jätettiin makaamaan rautatien viereen, jonka seurauksena häneen osui hiilijuna. 

Nuori nainen on vihainen tapahtuneelle, mutta ei ole antanut sen lannistaa itseään. Hänen molemmissa jaloissaan on nyt proteesit, joiden kanssa hän pystyy kävelemään itse. Horvarth haluaa olla kuin kuka tahansa hieman yli parikymppinen, pitää hauskaa ja tavata uusia ihmisiä. Naisen Tinderiin lisäämä treffi-ilmoitus onkin noussut otsikoihin maailmalla. 

Horvarth kertoo avoimesti omasta vammastaan, mutta hän on sävyttänyt ilmoitukseen myös paljon mustaa huumoria. Nainen kertoo, että treffeille saapuvalla ei ole ainakaan pelkoa siitä, että tämä juoksisi karkuun. Hän on vielä lisännyt, että kukapa ei toivoisi deittailevansa osaksi bionista naista. 

- Kaikki palautteet, joita olen saanut ilmoitukseni ansiosta, ovat olleet kilttejä ja kannustavia. Yleensä ihmiset ovat olleet järkyttyneitä, kun he näkevät vammani, nyt aion suhtautua tähän huumorilla, nainen kertoo LADbible-julkaisulle. 

Lue myös: Miten rikkoa jää ensitreffeillä, jos on kauhusta kankeana? 6 kysymystä pelastavat hiljaisuudelta

Lähde: LADbible

Kilpailut

Uusimmat