Kuva: Pixabay

Kuinka usein seksiä harrastavan henkilön tulisi pestä lakanat? Asiantuntijat painottavat tärkeyttä

15.01.2018 19:45 - Senja Rapila

Monet eivät vaihda lakanoitaan niin usein kuin ne pitäisi vaihtaa.

Vietämme noin kolmasosan elämästämme sängyssä ja mikäli rakastat ottaa päiväunia (tai katsoa Netflixiä), tuntimäärä kasvaa entisestään. Monet säännöllistä seksielämää ylläpitävät henkilöt eivät välttämättä edes tiedä sitä, kuinka usein lakanat tulisi todellisuudessa vaihtaa puhtaisiin.

Elite Daily -julkaisu uutisoi tutkimuksesta, johon osallistui noin tuhat ihmistä. Tutkimuksessa tehtiin kysely, jossa selvitettiin henkilöiden makuuhuonehygieniaa.

Selvisi, että amerikkalaiset pesevät lakanansa keskimäärin noin 24 päivän välein. Miehet venyttivät usein pesupäivää 29. päivään, kun taas naiset pesivät lakanansa useammin, jopa yhdeksännentoista päivän kohdalla.

Säännöllisesti seksiä harrastavat naiset vaihtoivat kyselyn mukaan lakanansa useammin, mutta sinkkumiehet puolestaan vaihtoivat lakanat vasta silloin, jos he uskoivat jakavansa sängyn jonkun toisen kanssa. Lakanat siis saatetaan vaihtaa vasta silloin, jos samana iltana "saattaa lykästää".

Vastauksesta selvisi myös, että kun tutkimukseen osallistuneet miehet olivat harrastaneet seksiä, he odottivat keskimäärin yksitoista päivää lakanoiden vaihtamiseen. Naiset puolestaan vaihtoivat lakanat keskimäärin neljän päivän kuluessa seksin harrastamisesta.

Kuinka usein lakanat tulisi vaihtaa?

Asiantuntijat kertovat, että lakanat tulisi vaihtaa ainakin kerran viikossa. Sillä ei ole oikeastaan väliä harrastatko seksiä vai et, koska kropasta irtoaa kuollutta ihosolukkoa, hajuja ja nesteitä sänkyyn.

Jos kuitenkin vietät sängyssä poikkeuksellisen paljon aikaa ja teet siellä "urheilusuorituksia", tulisi lakanat sitä useammin vaihtaa puhtaisiin. Eli jos olet vetänyt poikkeuksellisen hikisen treenin sängyssä, kannattaa lakanat miltei vaihtaa saman tien tai seuraavana päivänä. 

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Seksi elokuvissa ei aina vastaa todellisuutta - voitko samaistua listaukseen?

Lue myös: 6 helppoa keinoa lisätä läheisyyttä parisuhteessa – jopa tehokkaampia kuin seksin harrastaminen

Lue myös: Mitä seksiasentoja ihmiset jännittävät eniten? Tutkimus paljastaa

Kilpailut

Uusimmat